Aughinish vei 200,000 tonnia Venäjälle

Euroopan suurimman alumiinioksidijalostamon alkuvuoden viennistä noin 83 prosenttia päätyi Venäjälle. Määrä oli 200 619 tonnia, käy ilmi Irish Examinerin uutisoimista Irlannin tilastoviranomaisen CSO:n kauppatiedoista (Irish Examiner). Aughinish Alumina sijaitsee Limerickin maaseudulla. Sen tuotantoa käytetään venäläisissä sulatoissa, jotka valmistavat alumiinia toimitusketjuihin, joista osa voi palvella Venäjän puolustusteollisuutta.

Irlannin yritysministeri Peter Burke sanoi tällä viikolla, että hänen ministeriönsä "stressitestaa" näyttöä. Raportin on määrä valmistua päivien kuluessa (RTÉ). Sen jälkeen asia siirtyy Euroopan komission pöydälle osana koko EU:n pakotepolitiikkaa (Irish Times).

Jos luvut pitävät, kyse ei ole yksittäisestä toimituksesta. Kyse on teollisesta virrasta, joka kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin EU:n julkilausuttu Venäjä-politiikka.

Miksi alumiinioksidilla on väliä

Alumiinioksidi on bauksiitista jalostettava välituote. Sulatot muuttavat sen alumiiniksi, jota käytetään autoissa, lentokoneissa, pakkauksissa ja asejärjestelmissä. Ilman alumiinioksidia alumiinisulatot eivät toimi.

Väitetty ketju on siksi suoraviivainen: Aughinish jalostaa alumiinioksidia Irlannissa, sitä viedään Venäjälle, ja venäläiset sulatot valmistavat alumiinia, joka voi päätyä Venäjän sotatalouteen.

Euroopan parlamentti hyväksyi tällä viikolla ei-sitovan kannan, jossa se vaatii neuvostoa kieltämään alumiinioksidin viennin Venäjälle (Irish Times). Neuvosto tarkoittaa jäsenmaiden hallituksia, ja se tekee varsinaiset pakotepäätökset. Parlamentin päätöslauselma ei yksin muuta lakia.

EU:lla on kolme reittiä. Alumiinioksidi voidaan lisätä Venäjälle vietävien kiellettyjen tuotteiden listalle nykyisten pakotesääntöjen nojalla (EUR-Lex, asetus 833/2014). Jalostamoa määräysvallassaan pitäviin Venäjä-kytköksisiin henkilöihin voidaan kohdistaa henkilöpakotteita, jolloin heidän EU-varansa jäädytetään (EUR-Lex, asetus 269/2014). Kolmas vaihtoehto on puuttua välittäjien kautta tapahtuvaan kiertoon. Jokainen vaihtoehto vaatii erilaista näyttöä. Irlannin selvityksen tehtävä on tuottaa näyttöä EU-päätöksentekoa varten, ei ratkaista asiaa yksin Dublinissa.

Kuka maksaa, jos virta katkeaa

Aughinishista riippuu noin 500 suoraa työpaikkaa. Burken mukaan toimitusketjuissa on lisäksi noin 1 000 työntekijää ja laajemmassa paikallistaloudessa vielä 900 (RTÉ, Irish Times). Sinn Féinin kanta tiivistää paikallisen ristiriidan: työntekijät "eivät tee vientipäätöksiä", eikä geopoliittista laskua pitäisi siirtää heille (The Journal). Yhtiö on varoittanut, että pakotteet voisivat johtaa tehtaan sulkemiseen.

Myös toimettomuudella on hinta. Puola on yksi Euroopan suuremmista alumiinin tuojista, ja noin 10 prosenttia sen tuonnista tulee yhä Venäjältä. Puolassa Aughinishin vientivirtaa pidetään aukoksi, joka heikentää koko pakotepolitiikkaa (Rzeczpospolita). Jos EU rajoittaa venäläistä öljyä, kaasua, rahoitusta ja sotilastuotteita mutta jättää merkittävän alumiinioksidivirran ennalleen siksi, että sen katkaiseminen olisi hankalaa, pakotteiden uskottavuus kärsii.

Aughinishin korvaaminen nopeasti ei ole realistista. Espanjan Alcoa San Cibrao on harvoja vertailukelpoisia eurooppalaisia alumiinioksidilaitoksia, mutta senkin tulevaisuudesta vuoden 2028 jälkeen on esitetty epäilyjä (La Voz de Galicia). Kreikan Metlen voisi integroituna bauksiitista alumiiniin ulottuvana tuottajana ottaa osan kysynnästä vastaan (World Energy News). Yksikään laitos ei kuitenkaan vastaa Aughinishin mittakaavaa. Alan etujärjestö European Aluminium on erikseen vaatinut Brysseliä estämään myös kolmansien maiden kautta kierrätetyn venäläisen alumiinin tuonnin. Sen mukaan ongelma on yhtä irlantilaista tehdasta laajempi (Mundolatas).

Ensin näyttö, sitten lasku

Burke on sanonut suoraan, että asiassa on ylitettävä "näyttökynnys" (Irish Times). Alumiinioksidin vieminen Venäjälle ei ole sama asia kuin sotilaallisen loppukäytön todistaminen. EU:n pakoteoikeus tarvitsee oikeudellisen perustan, ei pelkkää moraalista selvyyttä. Irlannin raportti ratkaisee, antaako Dublin Brysselille päätöskelpoista näyttöä vai vain poliittisesti latautuneen epäilyn.

Auki jää kolme asiaa: pääsevätkö jäsenmaat sopuun käytettävästä oikeudellisesta välineestä, voidaanko Limerickin työntekijöitä suojata ohjaamalla tuotantoa muualle tai valtiontuella tehtaan sulkemisen sijaan, ja pystyykö Euroopan ohut vaihtoehtoinen kapasiteetti kattamaan kysyntää niin nopeasti, ettei alavirran teollisuuteen synny pullonkauloja.

Aughinish on EU:lle vakava ongelma, ja sen ratkaiseminen maksaa jollekin. Neuvoston on päätettävä, jääkö lasku Limerickin työntekijöille, eurooppalaisille valmistajille vai Venäjän alumiinituloille. Kaikkien kolmen säästäminen ei sovi lukuihin.