Bryssel punnitsee uusia päästöoikeuksia

Euroopan komissio julkaisee 17. heinäkuuta arvionsa EU:n päästökaupasta eli ETS-järjestelmästä, joka on unionin tärkein tapa hinnoitella teollisuuden ja energiantuotannon päästöjä. Valinta on käytännössä selvärajainen: joko päästökattoa kiristetään sovitulla uralla tai energiaintensiiviselle teollisuudelle annetaan lisää aikaa ja enemmän ilmaisia päästöoikeuksia (European Parliament, Carbon Herald).

Keskustelu järjestelmän kunnianhimosta peittää alleen hankalamman tosiasian. Ilmaisjako on jo vaimentanut hiilen hinnan vaikutusta suureen osaan raskaasta teollisuudesta. Samalla jäsenvaltiot ovat käyttäneet päästökauppatuloja moniin muihin menoihin kuin yritysten puhdistumisen rahoittamiseen.

Miten päästökatto toimii

ETS on päästökattoon perustuva kauppajärjestelmä. EU määrittää enimmäismäärän päästöille, joita sähköntuottajat, teräs- ja sementtitehtaat, lentoyhtiöt ja merenkulku voivat tuottaa. Jokaisella yrityksellä on oltava yksi vaihdettava päästöoikeus jokaista hiilidioksiditonnia kohti.

Katto pienenee vuosittain ennalta sovitulla prosentilla. Vuodesta 2028 alkaen tahti on nykyisten sääntöjen mukaan 4,4 % vuodessa (Argus). Tällä uralla päästökatto painuu nollaan noin vuonna 2039.

Komission odotetaan venyttävän aikataulua. Virkamiehet ovat viestineet, että päästöoikeuksia laskettaisiin liikkeeseen "pitkälle 2040-luvulle". Puola haluaa vuosittaisen vähennystahdin lähemmäs 3 %:a (Euronews).

Ehdotukseen sisältyy myös niin sanottu Investment Booster: 400 miljoonaa uutta päästöoikeutta, jotka huutokaupattaisiin puhtaan teknologian investointien rahoittamiseksi. Sitä kuvataan suunnitellun teollisuuden vähähiilistämispankin ensimmäiseksi vaiheeksi (S&P Global).

Lisäoikeuksilla on välitön markkinavaikutus. Kun päästöoikeuksia on enemmän, yksittäisen oikeuden arvo laskee. Yritykset, jotka ovat ostaneet oikeuksia korkeammalla hinnalla, kantavat tappion. Ne, jotka ovat odottaneet, saavat velvoitteensa halvemmalla.

Ilmaiset päästöoikeudet ovat jo pehmentäneet iskua

Päästöoikeuden markkinahinta on noin 70 euroa tonnilta, mutta useimmat teolliset päästäjät eivät maksa lähellekään sitä. Saksan ympäristöviraston tiedot osoittavat, että energiaintensiiviset yritykset saivat vuonna 2025 lähes 91 % päästöoikeuksistaan ilmaiseksi. Markkinoilla oli yhä noin miljardin sertifikaatin ylijäämä (Frankfurter Rundschau).

Korkea markkinahinta merkitsee vähemmän, jos suuri osa oikeuksista jaetaan maksutta. Monen teollisuusyrityksen todellinen päästökustannus oli lähempänä 10 euroa tonnilta (Aither).

Ilmaisjaon tarkoitus oli estää hiilivuotoa eli tuotannon ja työpaikkojen siirtymistä maihin, joissa päästöillä ei ole vastaavaa hintaa. SteelWatchin mukaan kolme suurta teräsyhtiötä sai kuitenkin 25,7 miljardin euron arvosta ilmaisia päästöoikeuksia ja investoi vain 3,2 miljardia euroa päästövähennyksiin (Euronews). Suoja siirtymistä vastaan muuttui käytännössä tueksi, joka lykkäsi muutosta.

Kymmenen hallitusta haluaa lisää liikkumavaraa, kaksi varoittaa varhaisten investointien rankaisemisesta

Italian ja Puolan johtama kymmenen jäsenmaan julistus katsoo, että nykyinen päästöpolku uhkaa ajaa teollisuutta pois Euroopasta (Eunews). Puolan asemaa selittää sen hiilivaltainen sähköntuotanto: sama hiilen hinta rasittaa puolalaista tehdasta enemmän kuin ranskalaista kilpailijaa, joka toimii ydinvoimavaltaisessa sähköjärjestelmässä (Energetyka24).

Italian teräs- ja sementtiteollisuuden kustannuksia kasvattaa se, että ilmaisjakoa alettiin vähentää tammikuussa 2026 (Bruegel).

Ruotsi ja Suomi vastustavat linjan löysentämistä. Ruotsin ilmastoministeri Jessica Rosencrantz on sanonut, että Tukholma vastustaa sääntöjen vesittämistä, koska fossiilittomaan teräkseen miljardeja investoineiden yritysten kilpailuetua ei pidä poistaa halventamalla saastuttavampaa tuotantoa (Omni). Saksalainen vetyperustaiseen terästuotantoon investoiva Saarstahl varoitti samasta: löysemmät säännöt pitävät likaisen teräksen keinotekoisesti kilpailukykyisenä (Zeit).

Mihin hiiliraha päätyi

Päästökaton ohella ratkaisevaa on, miten hallitukset käyttävät huutokauppatulot. Puola on saanut ETS-järjestelmästä vuodesta 2012 lähtien yli 200 miljardia zlotya. Vuosina 2024–2025 päästökauppatuloista yli 26 miljardia zlotya kanavoitiin yleiseen valtionbudjettiin 32,5 miljardin zlotyn kokonaistuloista. Suoraan ilmastotarkoituksiin meni vain noin 32 miljoonaa zlotya (Money.pl).

Kun hallitukset käyttävät rahat yleiskatteisiin menoihin sen sijaan, että ne auttaisivat yrityksiä ja kotitalouksia sopeutumaan, teollisuus kantaa kustannuksia ilman julkisia investointeja, joita järjestelmän oli tarkoitus rahoittaa.

EU:n päästökauppa on leikannut järjestelmän piiriin kuuluvia päästöjä noin puoleen vuodesta 2005 (Florence School of Regulation). Teollisuuden suurin muutos on silti edessä. Jos komissio pidentää ilmaisjakoa ilman tiukempia investointiehtoja, se suojaa tämän päivän tuottajia enemmän kuin rahoittaa huomisen teollisuutta.