Tanskan sähköverkko tuli rajalleen

Pohjanmeren tyyni ja harmaa sää on Tanskalle muutakin kuin sääilmiö. Kun tuuli heikkenee ja aurinko ei tuota, tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto laskee yhtä aikaa laajalla alueella. Saksankielinen termi on dunkelflaute. Tanskassa se tarkoittaa käytännössä sitä, että sähköä vedetään merikaapeleilla Ruotsista, Norjasta ja Saksasta (Politiken).

Vuonna 2025 Tanska toi sähköä naapurimaistaan enemmän kuin koskaan aiemmin (Portfolio.hu). Taustalla on tietoinen valinta: kotimaista säätövoimaa on ajettu alas, ja varmuutta haetaan rajasiirtoyhteyksistä. Sama ajatus leviää Euroopassa. Suljettavia voimaloita korvataan osin sillä oletuksella, että sähköä saa tarvittaessa naapurista.

Tanskan verkosta loppuu tila

Sää on vain ensimmäinen ongelma. Tanskan kantaverkkoyhtiö Energinetin mukaan datakeskukset, vetyhankkeet ja akkuprojektit ovat hakeneet verkkoliittymiä yhteensä noin 60 GW:n edestä. Se on suunnilleen kahdeksan kertaa Tanskan nykyinen huippukulutus (Energinet).

Osa hakemuksista on varauksia tulevaisuuteen, eikä moni hanke toteudu. Silti pienikin toteutuva osuus riittää kuormittamaan verkkoa, joka ei jo nyt pysy kysynnän perässä. Energinet on keskeyttänyt uudet liittymähakemukset kantaverkkotasolla.

Kaukolämpö kertoo, miltä pullonkaula näyttää kulutuksen puolella. Noin neljännes Tanskan kaukolämpöyhtiöistä kertoo verkkoliittymien viivästyneen tai saadun kapasiteetin jääneen haettua pienemmäksi. Alan järjestö Dansk Fjernvarme arvioi, että kaukolämmön sähkön osuus nousee nykyisestä noin 10 prosentista 45 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä (Via Ritzau).

Suunta on selvä: lisää sähkönkulutusta, vähemmän kotimaista tuotantokapasiteettia ja sama ahtaaksi käyvä verkko.

Kuka myy sähkön, kuka maksaa

Euroopan sähkömarkkina siirtää sähköä halvemmista hinta-alueista kalliimpiin rajasiirtoyhteyksien kautta, kunnes kaapelit täyttyvät (European Commission). Mekanismi toimii, jos pula on paikallinen. Se toimii heikommin, jos koko alueella on samaan aikaan niukkuutta.

Ranska näyttää, mitä tapahtuu, kun maalla on tuotantoa, jonka voi käynnistää tarpeen mukaan. Vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla Ranska vei sähköä nettomääräisesti 51 TWh. Tuottajat saivat viennistä noin 3 mrd. euroa, ja kantaverkkoyhtiö RTE:lle kertyi rajasiirtoyhteyksien käytöstä noin 1,3 mrd. euroa (Le Figaro).

Ranska myi sähköä keskimäärin noin 61,9 eurolla/MWh. Tuontimaat maksoivat lähes kaksinkertaisen hinnan, noin 111,6 euroa/MWh (Les Énergies Renouvelables). Ydinvoima antaa Ranskalle tuotantoa, jota voidaan käyttää kysynnän mukaan. Naapurien niukkuus muuttuu vientituloksi.

Halpa tuotanto ei silti poista järjestelmäkuluja. Ranskassa kotitalouksien sähkötariffit nousevat 2,5 prosenttia 1. elokuuta noin 19,37 miljoonalla kotitaloudella (Challenges). Verkot ja varakapasiteetti maksavat riippumatta siitä, mikä tukkuhinta kullakin hetkellä on.

Samaan aikaan Ranskan tukkumarkkinoilla nähtiin puolen vuoden aikana 407 tuntia negatiivisia hintoja. Niinä hetkinä sähköä oli liikaa suhteessa kannattaviin käyttökohteisiin. Infrastruktuurilasku ei silti katoa.

Ruotsi näyttää toisenlaisen jaon. Maa on jaettu hinta-alueisiin, joten Tanskaa lähimpänä olevat Etelä-Ruotsin alueet kohtaavat korkeampia tukkuhintoja, kun Tanskan kysyntä vetää sähköä rajan yli (GP). Ruotsalaiset sähköntuottajat hyötyvät myynnistä kireälle Tanskan markkinalle. Samojen alueiden kotitaloudet maksavat korkeampaa hintaa.

Tanskan Bornholmin saari saa Ruotsista vain 35 MW taattua tuontia, selvästi vähemmän kuin kaapelin tekninen kapasiteetti sallisi. Syy on Etelä-Ruotsin verkon kuormitus: kaikkea fyysistä kapasiteettia ei voida luvata käyttöön, jos se vaarantaa alueverkon toimintaa (Bornholm.nu).

Saksa ostaa varmuutta eri tavalla. Maan energiaviranomainen Bundesnetzagentur pitää talveksi 2026/27 7 407 MW verkkopuskureita: voimaloita, jotka ovat normaalin markkinan ulkopuolella ja käynnistetään vain poikkeustilanteissa (Bundesnetzagentur). Berliini hyväksyi toukokuussa 2026 kapasiteettimarkkinalain, jossa voimaloille ja akuille maksetaan siitä, että ne ovat olemassa ja käyttövalmiina, vaikka niitä käytettäisiin harvoin. Tanska ei ole pitänyt samanlaista varmuutta omassa järjestelmässään.

Suomi muistuttaa fyysisestä riskistä. Kun toinen Suomen ja Viron välisistä merikaapeleista oli poissa käytöstä korjausten vuoksi, hinnat nousivat ja tarjonta kiristyi nopeasti (Grivolt). Kaapeli voi rikkoutua, ruuhkautua tai olla huollossa juuri huonoimmalla hetkellä.

Euroopan kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö ENTSO-E arvioi siksi koko maanosan tasolla, riittääkö sähkö stressijaksoina. Rajat ylittävä apu on ehdollista, ei automaattista (ENTSO-E, ACER).

Tanska tekee näkyväksi vihreän sähköjärjestelmän perusehdon. Kaapelit laskevat kustannuksia normaaleina tunteina ja tasaavat paikallisia eroja. Ne eivät kuitenkaan takaa sähköä, jos tuuli heikkenee samaan aikaan laajalla alueella. Maat, joilla on käynnistettävää tuotantoa, määrittävät hinnan. Maat, jotka nojaavat kaapeleihin, maksavat vaikeimpina tunteina.