Digieuro haastaa Visan ja Mastercardin

Euroopan digitaalisten maksujen ongelma on riippuvuus. Noin kaksi kolmasosaa euroalueen korttimaksuista kulkee Visan ja Mastercardin verkoissa (EKP, Journal of Competition Law & Economics). Euroalueen 21 maasta 13:ssa ei ole kotimaista korttijärjestelmää, joka toimisi kauppojen maksupäätteissä (Bundesbank). Euroopan parlamentin talousvaliokunta päätti 23. kesäkuuta viedä digieuroasetusta eteenpäin kohti täysistuntoäänestystä (Euroopan parlamentti).

Digieuro olisi EKP:n eli Euroopan keskuspankin liikkeeseen laskemaa sähköistä käteistä, jota tavalliset pankit jakelisivat asiakkailleen. Se ei ole kryptovaluutta, vaan euro: arvo olisi aina yksi euro, ja vastapuolena olisi keskuspankki, ei yksityinen maksuyhtiö (EKP). Käytännössä kyse on lompakon käteisestä digitaalisessa muodossa. Raha olisi julkista keskuspankkirahaa, ei pankkitalletus.

Ilman varajärjestelmää ei ole omaa määräysvaltaa

Visa ja Mastercard hoitavat maksut tehokkaasti. Ongelma syntyy, kun lähes koko maksuliikenne kulkee ulkomaisten verkkojen kautta. Eurooppa ei silloin hallitse täysin digitaalisten maksujensa hintaa, teknisiä standardeja tai toimintavarmuutta. Jos verkot nostavat maksuja, muuttavat ehtoja tai kärsivät häiriöistä, kauppiailla ja kuluttajilla on vähän vaihtoehtoja.

Saksan girocard näyttää aukon selvästi. Se toimii Saksassa, mutta ulkomaisilla maksupäätteillä se tarvitsee käytännössä Visan tai Mastercardin infrastruktuuria (Bundesbank). EKP:n edustajien mukaan euroalueen rajat ylittävissä korttimaksuissa Euroopan ulkopuolisten verkkojen osuus lähestyy sataa prosenttia (Le Monde). Ranskalla on Cartes Bancaires, Italialla Bancomat ja Alankomailla iDEAL. Ne eivät kuitenkaan toimi saumattomasti maiden välillä. Samalla kansainvälisten korttijärjestelmien osuus euroalueen korttimaksuista nousi noin 56 prosentista vuonna 2017 noin 61 prosenttiin vuonna 2022 (Journal of Competition Law & Economics).

Digieuro loisi yhteisen teknisen standardin, jolla mikä tahansa puhelin, kortti tai maksupääte euroalueella voisi käsitellä maksun suoraan. Maksua ei tarvitsisi reitittää amerikkalaisverkkojen kautta. Parlamentin luonnos velvoittaisi useimmat jo digitaalisia maksuja hyväksyvät yritykset ottamaan vastaan digieuroja, rajoittaisi kauppiailta perittäviä maksuja ja tekisi perusmaksutilit käyttäjille maksuttomiksi (Euroopan parlamentti, EU Perspectives).

Pankeilta voi kadota halpaa rahoitusta

Kuluttaja saisi maksuttoman julkisen maksuvälineen, joka toimisi verkossa ja ilman verkkoyhteyttä. Offline-maksuissa parlamentin teksti edellyttää, että maksutiedot pysyvät laitteessa eivätkä kulje pankkien tai maksunvälittäjien kautta (Euroopan parlamentti). Kauppiaat hyötyisivät, jos kilpailu painaisi kustannuksia alas. Le Monden mukaan Visa ja Mastercard keräävät eurooppalaisilta kauppiailta vuosittain noin 2 mrd. euroa interchange- ja järjestelmämaksuina (Le Monde).

Pankeille hanke on kaksijakoinen. Ne jakelisivat digieuroa ja säilyttäisivät asiakassuhteen, mutta samalla ne voisivat menettää talletuksia. Jos asiakkaat siirtävät rahaa käyttelytileiltä digieurolompakoihin, pankeilta katoaa halpaa varainhankintaa, jota ne käyttävät luotonantoon. Se voi nostaa lainarahan hintaa koko taloudessa.

Riskin koko ratkaisee poliittisen väännön. Reutersin raportoimien EKP-simulaatioiden mukaan 3 000 euron enimmäissaldolla pankkitileiltä voisi siirtyä pois enintään 699 mrd. euroa, eli 8,2 prosenttia euroalueen kotitalous- ja yritystalletuksista (Marketscreener/Reuters). Se on skenaario, ei ennuste. Luku selittää silti, miksi saksalaispankit ovat kutsuneet hanketta "valtiolliseksi rinnakkaistarjoukseksi", jonka lisäarvo on epäselvä (Handelsblatt). Myös järjestelmän kustannuksista kiistellään. EKP arvioi neljän vuoden hinnaksi 4-5,8 mrd. euroa; pankkisektorin arvioissa summa nousee 18-30 mrd. euroon (Marketscreener/Reuters).

Todellinen koe on käyttö

Valiokuntaäänestys on vasta yksi vaihe. Edessä ovat täysistunnon hyväksyntä, parlamentin ja jäsenmaiden neuvottelut sekä lopullinen neuvoston päätös. EKP on viitannut pilottimaksuihin vuoden 2027 puolivälistä alkaen ja mahdolliseen ensimmäiseen liikkeeseenlaskuun vuonna 2029 (EKP, EUNews).

Vaikeampi kysymys on, käyttääkö digieuroa lopulta kukaan. Maksuverkko, jonka kautta ei kulje rahaa, tuottaa määräysvaltaa vain paperilla. Ratkaisevia ovat maakohtaiset käyttöasteet, kauppiaiden todelliset kustannukset käyttöönoton jälkeen sekä pankkien käytös: markkinoivatko ne digieuroa asiakkailleen vai hautaavatko sen omien sovellustensa alavalikkoihin. Eurooppa on tunnistanut riippuvuutensa oikein. Tottumuksen muuttaminen on vaikeampi tehtävä.