Dublinin kanne koettelee CETA:n investointituomioistuimia

Dublinissa käsitellään lokakuussa kanne, joka osuu yhteen EU:n kauppapolitiikan herkimmistä kohdista. Sinn Féinin europarlamentaarikko Lynn Boylan on haastanut Irlannin hallituksen oikeuteen. Hänen mukaansa uusi laki, jolla Irlanti yrittää ratifioida EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimuksen CETA:n, ei täytä perustuslain vaatimuksia (Irish Times). Kyse näyttää kansalliselta oikeuskiistalta, mutta paljastaa EU:n kauppasopimusten rakenteellisen ongelman: Bryssel voi neuvotella ja ottaa sopimuksen osin käyttöön, mutta yhden jäsenmaan perustuslaki voi jättää sen vuosiksi keskeneräiseksi.

CETA:n kaupallinen osa on jo käytössä. Lähes kaikki EU:n ja Kanadan väliset tullit poistettiin, kun sopimusta alettiin soveltaa väliaikaisesti syyskuussa 2017 (Council of the EU, Western People). Eurooppalaiset teollisuus- ja elintarvikeviejät hyötyvät matalammista kaupan esteistä ja voivat osallistua Kanadan julkisiin hankintoihin (Rijksoverheid). Saksan ifo-instituutti on arvioinut, että CETA kasvattaa pitkällä aikavälillä reaalituloja asukasta kohden 0,19 % (consulting.de). Makrotasolla luku on pieni, mutta hyöty kohdistuu jo konkreettisiin toimialoihin. Siksi kysymys kuuluu: mikä sopimuksen yhä pysäyttää?

Investointituomioistuin, josta ei synny yksimielisyyttä

CETA on niin sanottu sekasopimus. Osa siitä kuuluu EU:n toimivaltaan, mutta osa koskee alueita, joilla päätösvalta on jäsenmailla (Council of the EU). Siksi jokaisen EU-maan on ratifioitava sopimus omien perustuslaillisten sääntöjensä mukaisesti ennen kuin koko paketti tulee voimaan. Keskeneräinen osa on investointituomioistuinjärjestelmä ICS, pysyvä tuomioistuin, jossa CETA:n suojaama ulkomainen sijoittaja voisi haastaa valtion, jos se katsoo valtion rikkoneen investointisitoumuksiaan. Menettely tapahtuisi kansallisten tuomioistuinten ulkopuolella (European Commission).

Vastustus kohdistuu juuri tähän. Ulkomaiset yhtiöt saisivat oikeudellisen reitin, jota kotimaisilla yrityksillä tai kansalaisilla ei ole.

Irlannin korkein oikeus katsoi vuonna 2022, ettei maa voinut ratifioida CETA:a silloisen lain nojalla, koska investointituomioistuin veisi irlantilaisilta tuomioistuimilta mahdollisuuden arvioida sen ratkaisuja (Comhlámh). Sama tuomioistuin kuitenkin viittasi äänin 6–1 siihen, että ongelma voitaisiin korjata tavallisella lainsäädännöllä ilman perustuslain muuttamista (Irish Times).

Hallitus vastasi säätämällä Arbitration (Amendment) Act 2026 -lain. Sen mukaan investointituomioistuimen määräämät korvaukset voidaan panna Irlannissa täytäntöön vain High Courtin luvalla. Tuomioistuin voi estää täytäntöönpanon, jos ratkaisu olisi ristiriidassa Irlannin perustuslaillisen järjestyksen kanssa (William Fry). Boylanin kanteen mukaan korjaus ei vieläkään anna irlantilaisille tuomioistuimille riittävää valtaa. Lokakuussa nähdään, riittääkö se korkeimman oikeuden asettamaan rajaan.

Sama kiista eri puolilla Eurooppaa

Irlanti ei ole poikkeus. Belgian Vallonia pysäytti CETA:n vuonna 2016, ja alueparlamentit hyväksyivät sopimuksen vasta kesäkuussa 2026 (PFWB). Ranskassa alahuone hyväksyi ratifioinnin, mutta senaatti hylkäsi sen (Vie publique). Alankomaissa lakiesitys oli kesäkuussa 2026 edennyt yhden kamarin läpi, mutta käsittely jatkui senaatissa (Eerste Kamer).

Kaava toistuu erilaisissa poliittisissa järjestelmissä. CETA:n tullien ja markkinoiden avaamista koskevat osat herättävät vähän vastarintaa. Sijoittajansuoja herättää paljon enemmän. Ranskalaiset maatalousjärjestöt pelkäävät hintapainetta kanadalaisesta naudanlihasta, jota tuotetaan eri säännöillä (Fondation Robert Schuman). Saksalaiset ympäristöjärjestöt katsovat, että sopimustuomioistuinta voitaisiin käyttää ympäristösääntelyn haastamiseen (Umweltinstitut). Kyse on pelätyistä seurauksista, ei osoitetuista tappioista, mutta poliittinen paino riittää hidastamaan ratifiointia.

Dublinin käsittely ratkaisee, täyttääkö Irlannin lainsäädäntökorjaus korkeimman oikeuden vaatimuksen. Jos ei täytä, Brysselin ongelma ulottuu Kanadaa pidemmälle: voiko EU jatkaa investointituomioistuinten kirjoittamista kauppasopimuksiin, jos kansalliset perustuslait kerta toisensa jälkeen torjuvat ne?