EKP arvostelee Berliinin Commerzbank-jarrua

EKP:n varapääjohtaja Luis de Guindos sanoi ääneen sen, minkä suuri osa Euroopasta on nähnyt jo pitkään. Hallitusten on hänen mukaansa "hyvin vaikea väittää tukevansa säästö- ja investointiunionia ja samalla sanoa: ei, vastustamme tätä nimenomaista yrityskauppaa", hän sanoi Financial Timesin haastattelussa. Kyse on italialaisen UniCreditin tarjouksesta ostaa Commerzbank. Hallitus on Saksan. EU:n keskeinen instituutio syyttää julkisesti unionin suurinta jäsenmaata kaksinaismoralismista sisämarkkinoilla, joita Saksa on itse ollut rakentamassa.

UniCredit on jo koonnut 38,87 prosentin aseman Commerzbankissa suorilla osakkeilla, swapeilla ja johdannaisilla (Corriere della Sera, Ad Hoc News). Commerzbankin hallitus hylkäsi osakevaihtotarjouksen 18. toukokuuta liian matalana ja liian epämääräisenä. Saksan valtio omistaa pankista 12 prosenttia, ja Berliini etsii keinoa estää kauppa. Tarjous on avoinna 16. kesäkuuta asti.

Kiista näyttää eurooppalaisen pankki-integraation perusongelman. Kaikki pääkaupungit kannattavat sitä periaatteessa. Käytännössä jokainen löytää syyn sanoa, ettei juuri tämä pankki kuulu kaupan piiriin.

Berliiniltä puuttuu oikeudellinen vipuvarsi

Saksalla ei ole suoraa toimivaltaa estää kauppaa. EKP eli Euroopan keskuspankki valvoo euroalueen suuria pankkeja suoraan, ja se otti tehtävän kansallisilta valvojilta vuonna 2014. Saksan kilpailuviranomaiset ovat viimeinen muodollinen este, mutta järjestely ei selvästi riko kilpailurajoja.

Hallitus harkitsi suuremman osuuden ostamista valtion kehityspankin KfW:n kautta noin 5 miljardilla eurolla. Valtiovarainministeriö kiisti suunnitelman. Äärioikeistolainen AfD on painostanut liittokansleri Friedrich Merziä käyttämään ulkomaisten investointien valvontalakia ja määrittelemään Commerzbankin strategiseksi infrastruktuuriksi. Reitti on valtiosääntöisesti heikko ja johtaisi lähes varmasti EU:n oikeustoimiin. Espanja on jo rikkomusmenettelyssä, kun Madrid asetti rajoituksia kotimaiselle BBVA:n ja Sabadellin fuusiolle (Ainvest).

Kenen työpaikat ovat vaarassa

Commerzbank palvelee noin 24 000 yritysasiakasryhmää ja hoitaa 30 prosenttia Saksan ulkomaankaupasta. Ammattiliitto ver.di arvioi, että jopa 15 000 työpaikkaa voi kadota, etenkin Frankfurtissa ja Münchenissä. Henkilöstöneuvoston mukaan luku voi nousta 23 000:een. UniCredit ei ole antanut julkisia työllisyyssitoumuksia.

Tästä on silti vertailukohta. Kun UniCredit osti HypoVereinsbankin vuonna 2005, se leikkasi noin 9 000 työpaikkaa, mutta säilytti brändin ja jatkoi pienten ja keskisuurten yritysten luototusta erillisen Saksan-yksikön kautta. Pelätty vetäytyminen paikallisesta yritysrahoituksesta ei toteutunut. Commerzbank on kuitenkin syvemmällä Saksan talouden rahoituskanavissa, mikä selittää ammattiliittojen kovemman vastarinnan.

Kauppa ulottuu myös Puolaan, jossa Commerzbank omistaa 69,1 prosenttia maan viidenneksi suurimmasta pankista mBankista (Pb.pl). UniCredit toimii Puolassa jo nyt. Viranomaisten on arvioitava, kuinka keskittyneeksi markkina kaupan jälkeen muuttuu.

Jokainen pääkaupunki suojelee omiaan

Euroopassa jokainen maa suojelee omia pankkejaan ja puhuu samalla avoimuuden puolesta. Ranska vahvisti äskettäin valvojansa valtaa estää pankkifuusioita samaan aikaan, kun se kannattaa eurooppalaista pääomamarkkinaunionia. Le Monde kutsuu koko integraatiohanketta Arlésienneksi, asiaksi jota luvataan aina mutta ei koskaan nähdä.

Hajanaisuuden hinta näkyy numeroissa. Euroopan 25 suurimman pankin yhteenlaskettu arvo vastaa suunnilleen Yhdysvaltain neljän suurimman pankin arvoa. EKP arvioi, että vihreä siirtymä tarvitsee 1,2 biljoonaa euroa rahoitusta vuodessa vuoteen 2030 asti. Yksikään kotimarkkinaansa sidottu eurooppalainen pankki ei pysty rahoittamaan investointeja tuossa mittakaavassa. Euroryhmän puheenjohtaja Kyriakos Pierrakakis tiivisti asian näin: "Tarvitsemme eurooppalaisia mestareita, emme kansallisia mestareita."

Institutionaaliset sijoittajat päättävät 16. kesäkuuta mennessä, tarjoavatko ne osakkeensa UniCreditille. Saksan antama viesti ratkaisee myös sen, uskalletaanko seuraavaa rajat ylittävää pankkikauppaa edes yrittää.