EU hyväksyi palautuskeskukset rajojensa ulkopuolelle

Euroopan parlamentti hyväksyi 17. kesäkuuta linjan, jonka mukaan jäsenmaat voivat perustaa EU:n ulkopuolisiin maihin "palautuskeskuksia". Niissä säilytettäisiin ihmisiä, joille on annettu poistamismääräys, kunnes hallitukset saavat palautuksen järjestettyä. Uusi palautusasetus korvaa vuoden 2008 palautusdirektiivin, joka jätti jäsenmaiden järjestelmien välille suuret erot. Asetuksen vei parlamentissa läpi keskustaoikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen ja äärioikeistolaisten ryhmien liittouma (Euractiv).

Neuvoston, eli jäsenmaiden hallitusten, on vielä hyväksyttävä teksti muodollisesti. Poliittinen suunta on silti käytännössä selvä. Ainoa maa, joka on kokeillut mallia käytännössä, on Italia Albaniassa. Se käytti kymmeniä miljoonia euroja palauttaakseen suoraan viisi ihmistä.

Albanian hintalappu

Italian Albania-järjestely on lähin käytännön näyttö siitä, miten EU:n ulkopuoliset palautuskeskukset toimivat. Luvut ovat karut. Shengjinin ja Gjaderin keskukset suunniteltiin enintään 3 000 ihmiselle. Viime aikoina niissä on ollut 15–20 ihmistä. Rakentaminen maksoi ActionAidin lukujen mukaan noin 74 miljoonaa euroa (Internazionale). Keskuksissa on pidetty kaikkiaan noin 620:tä ihmistä. Egyptiin on palautettu suoraan viisi (IRC).

Italian tuomioistuimet kieltäytyivät vahvistamasta ensimmäisiä säilöönottoja. Niiden mukaan hallituksen määritelmät Bangladeshista ja Egyptistä "turvallisina maina" eivät kestäneet oikeudellista arviointia (Internazionale). EU-tuomioistuimen julkisasiamies Laila Medina totesi erillisessä lausunnossaan, ettei keskuksia unionin ulkopuolella kielletä periaatteessa. Hänen lausuntonsa ennakoivat usein tuomioistuimen lopullista linjaa. Samalla Medina vahvisti, että EU-oikeus pätee täysimääräisesti aina, kun jäsenmaa käyttää määräysvaltaa (CJEU). Rakennuksen siirtäminen toiseen maahan ei siirrä ihmistä oikeuksien ulkopuolelle.

Inhimillinen kustannus näkyi nopeasti. IRC kirjasi Gjaderissa ensimmäisten 48 päivän aikana 54 "kriittistä tapahtumaa", muun muassa itsensä vahingoittamista ja itsemurhayrityksiä (IRC).

Liittouma ilman toteutussuunnitelmaa

Palautuskeskuksia tukeva poliittinen rintama on leveämpi kuin käytännön suunnitelma. Tanskan pääministeri Mette Frederiksen haluaa keskukset käyttöön nykyisellä hallituskaudellaan (EPRS). Alankomaat on liittänyt omat toimensa joukkoon, johon kuuluvat myös Saksa, Kreikka, Itävalta ja Tanska (WNL). Saksan sisäministeri Dobrindt tukee CSU-puolueensa kutsumaa "Abschiebeoffensivea", karkotusten vauhdittamista (Deutschlandfunk).

Tanskan roolissa on rakenteellinen ristiriita. Pöytäkirjan nro 22 perusteella Tanskalla on opt-out EU:n oikeus- ja sisäasioista, joten asetus ei automaattisesti sitoisi Kööpenhaminaa. Tanska ajaa politiikkaa, jota sen ei itse tarvitse noudattaa, ja toimii samalla poliittisena jäänmurtajana muille.

Selkein vastustaja on Espanja. Madridin mukaan keskukset voivat rikkoa palautuskiellon periaatetta, joka estää valtioita lähettämästä ihmisiä paikkaan, jossa heitä uhkaa vaara (RTVE). Espanjan viranomaiset pitävät myös enintään 24 kuukauden säilöönottoa hallinnollisen rikkomuksen vuoksi suhteettomana. Määräenemmistöpäätöksissä tarvitaan 55 prosenttia jäsenmaista ja 65 prosenttia EU:n väestöstä. Espanja ei pysty estämään lakia yksin, eikä Madridilla ole riittävästi liittolaisia estävän vähemmistön kokoamiseen (El País).

Ranska hakee tietoisesti väliasemaa. Pariisi tukee tiukempaa toimeenpanoa, mutta ei halua tehdä unionin ulkopuolisista keskuksista politiikan ydintä (Public Sénat, Ahram/AFP).

Mitä yksikään hallitus ei ole nimennyt

Asetuksen tukijat osoittavat todelliseen ongelmaan. Euroopan komission lukujen mukaan alle 30 prosenttia EU:n palautusmääräyksistä johtaa tosiasialliseen karkotukseen (Euractiv). Osa hallituksista haluaa sopimuksia kolmansien maiden kanssa vielä tänä vuonna ja keskukset toimintaan vuoteen 2027 mennessä (Reuters via Dawn).

Yksikään hallitus ei kuitenkaan ole nimennyt maata, joka olisi valmis ottamaan keskuksen alueelleen. Budjettikehystä ei ole. Komission oma ehdotus tuli ilman julkista vaikutusarviota, mikä on poikkeuksellinen puute näin merkittävässä lainsäädännössä, kuten College of Europen analyysi totesi.

EU:ssa on laaja yksimielisyys siitä, että palautusjärjestelmä ei toimi. Italian Albania-kokeilun piti näyttää, että käsittely unionin ulkopuolella toimii. Toistaiseksi se on näyttänyt ennen kaikkea hinnan.