EU avasi tien ulkoistetuille palautuksille

Euroopan parlamentti hyväksyi 17. kesäkuuta äänin 418–218 asetuksen, joka luo EU:lle ensimmäisen yhteisen oikeusperustan siirtää maastapoistamispäätöksen saaneita ihmisiä keskuksiin EU:n ulkopuolisiin maihin (European Parliament, DW). Se korvaa vuoden 2008 palautusdirektiivin, joka jätti tavoitteet jäsenvaltioiden pantaviksi täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä. Uusi asetus olisi voimassa sellaisenaan kaikissa jäsenmaissa. Neuvoston eli jäsenmaiden hallitusten on vielä hyväksyttävä teksti muodollisesti, mutta parlamentin äänestys lukitsi poliittisen sisällön (Brussels Times).

Yksi järjestelmä 27:n sijaan

Muutos direktiivistä asetukseksi siirtää valtaa käytännössä. EU:n perussopimusten mukaan direktiivi määrittää, mitä jäsenvaltioiden on saavutettava. Asetus määrittää suoraan, miten sääntöä sovelletaan, eikä se tarvitse kansallista muuntamista laiksi (TFEU Article 288). Vuoden 2008 direktiivi tuotti 27 erilaista palautusjärjestelmää, joissa säilöönottoajat, valitusoikeudet ja päätösten täytäntöönpano poikkesivat toisistaan.

Uusi asetus yhdenmukaistaa koneiston. Säilöönotto voi kestää enintään 24 kuukautta, ja siihen voidaan lisätä kuuden kuukauden jatkoaika. Maastapoistamispäätöksen saaneiden on luovutettava henkilöllisyysasiakirjat ja biometriset tiedot. Schengen-tietokantoihin kirjattava eurooppalainen palautuspäätös antaa yhdelle jäsenmaalle mahdollisuuden panna täytäntöön toisen maan poistamispäätös. Rajan ylittäminen ei siis enää aloittaisi prosessia alusta (European Parliament, Brussels Times).

Viranomaiset saavat myös oikeuden tehdä etsintöjä koteihin, tavaroihin ja elektronisiin laitteisiin, jos tuomioistuin tai hallintoviranomainen antaa siihen luvan. Valitus ei enää automaattisesti keskeytä maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanoa, vaan tuomioistuimet arvioivat keskeytyksen tapauskohtaisesti (DW).

Keskuksia ilman karttaa

Kiistanalaisin kohta sallii kahdenväliset sopimukset EU:n ulkopuolisten maiden kanssa palautuskeskuksista ihmisille, jotka on jo määrätty poistumaan. Ilman huoltajaa olevat alaikäiset on rajattu ulkopuolelle. Vastaanottavien maiden on noudatettava palautuskiellon periaatetta, jonka mukaan ketään ei saa siirtää paikkaan, jossa häntä uhkaa vaino (European Parliament).

Lähin olemassa oleva malli on Italian ja Albanian järjestely. Pääministeri Giorgia Meloni avasi keskukset Shëngjiniin ja Gjadëriin, mutta Italian tuomioistuimet pysäyttivät ensimmäiset säilöönotot turvallisen maan määritelmää koskevien epäselvyyksien vuoksi. Myöhemmin keskusten käyttötarkoitusta muutettiin. EU-tuomioistuimen julkisasiamies katsoi 11. kesäkuuta, etteivät unionin ulkopuoliset keskukset ole lähtökohtaisesti laittomia, mutta EU:n säilöönottoa koskevia vaatimuksia ja puolustautumisoikeuksia ei voi heikentää sijaintipaikan perusteella (College of Europe).

Asetus antaa oikeudellisen luvan palautusten ulkoistamiselle. Se ei rakenna keskuksia, löydä halukkaita isäntämaita eikä luo valvontajärjestelmää.

Kansallinen paine rikkoi puoluekuria

Rajapaineet ohittivat äänestyksessä ryhmäkurin. Maltan kolme työväenpuolueen meppiä irtautuivat keskustavasemmistolaisesta S&D-ryhmästä ja kannattivat asetusta. Pieni saarivaltio, johon kohdistuu suhteellisesti suuri muuttoliikepaine, asetti kansallisen edun ryhmäsolidaarisuuden edelle (European Parliament). Espanjan hallitus päätyi vastakkaiseen arvioon ja vastusti tekstiä laillisuus- ja suhteellisuusperusteilla, vaikka se jatkaa EU:n laajemman muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen toimeenpanoa. Saksassa hallituskoalitio jakautui tutulla tavalla: CDU/CSU ja äärioikeistolainen AfD kannattivat asetusta, SPD ja vihreät vastustivat sitä.

Berliini pitää samaan aikaan maarajavalvontaa voimassa, koska kotimainen paine näyttää tuloksia palautuksissa ei odota EU-sääntöjen voimaantuloa.

Toimeenpanon aukko

Yhdenmukainen järjestelmä onnistuu vain, jos se ratkaisee ongelmat, joihin 27 erillistä järjestelmää eivät pystyneet. Asetus ei kuitenkaan vastaa keskeisiin käytännön kysymyksiin: mistä isäntämaat löytyvät, millaiset sopimukset niiden kanssa tehdään, kuka tarkastaa keskukset, kuinka moni palautus todella toteutuu ja millä valvontamallilla oikeuksia seurataan.

Italian ja Albanian tapauksissa kansalliset tuomioistuimet ovat jo osoittaneet, että säilöönotto-oloja arvioidaan perusoikeusnormien mukaan poliittisesta tavoitteesta riippumatta. EU-tuomioistuin tekee lähes varmasti samoin. Oikeudellinen kamppailu on vasta alussa.