EU:n meret jäivät ilman suojaa

EU:n jäsenmaat sitoutuivat jo vuonna 2008 siihen, että merien tila saatetaan hyväksi vuoteen 2020 mennessä. Kuusi vuotta määräajan jälkeen yksikään jäsenmaa ei ole täyttänyt tavoitetta (komission meriympäristösivu). Velvoite perustuu meristrategiadirektiiviin, EU:n meriympäristön yleislakiin, joka edellyttää jäsenmailta "hyvää ympäristön tilaa" (meristrategiadirektiivi). Käytännössä "suojeltu" tarkoittaa yhä useammin aluetta viranomaiskartalla, ei toimintaa merellä.

Komission omat luvut näyttävät, mistä on kyse. Voimakas ravinnekuormitus koskee 46:ta prosenttia EU:n rannikkovesialueista. Pohjatroolaus häiritsee 79:ää prosenttia rannikon merenpohjasta. Luontodirektiivien perusteella arvioiduista elinympäristöistä 81 prosenttia on heikossa kunnossa (komission meriympäristösivu, komission luontosivu). Luvut eivät ole ympäristöjärjestöjen kampanjamateriaalia, vaan tulevat instituutiolta, jonka tehtävä on valvoa sääntöjä.

Oikeudellinen aukko on rakenteessa

Mekanismi on yksinkertainen. Luontodirektiivi loi Natura 2000 -verkoston, jolla suojellaan arvokkaita luontokohteita EU:ssa. Kun merialue nimetään Natura-alueeksi, viranomaisille syntyy suojeluvelvoitteita ja hankkeilta vaaditaan vaikutusarviointeja. Nimeäminen ei silti automaattisesti kiellä kalastusta, merenkulkua tai rakentamista (luontodirektiivi). Haitallinen toiminta jatkuu, ellei hallitus päätä erillisistä hoitotoimista ja myös valvo niitä.

Yhteinen kalastuspolitiikka, EU:n kalastusta ohjaava sääntökokonaisuus, edellytti erikseen, että kalakannat saatetaan kestävälle tasolle vuoteen 2020 mennessä (yhteinen kalastuspolitiikka). Sekin määräaika umpeutui ilman täyttä toimeenpanoa.

Ristiriita alkaa, kun suojelu sulkee kalastusalueen, estää luvan tai pakottaa maatilat vähentämään valumia. Saksan liittovaltion luonnonsuojeluvirasto kuvaa Pohjanmeren ja Itämeren luonnon monimuotoisuutta uhanalaiseksi samalla, kun molempien merialueiden käyttö lisääntyy (BfN). Ala-Saksissa viranomaiset ovat esittäneet, että 10 prosenttia rannikkovesistä tehtäisiin kalastusvapaaksi. Ympäristöjärjestöjen mukaan se ei riitä (Tagesschau). Alankomaissa uudet Natura 2000 -hoitosuunnitelmat ovat saaneet Zoutkampin lähialueen katkaravunpyytäjät varoittamaan, että sulut Pohjanmeren rannikolla voivat viedä elinkeinon (Omroep Het Hogeland).

Ranska näyttää selvästi eron suojelumerkinnän ja todellisen vaikutuksen välillä. Hallinnollisissa suunnitelmissa tavoitteena on nimetä 30 prosenttia merialueesta suojelluksi (DIRM). Merellisillä Natura 2000 -alueilla kalastusehdot ratkaistaan kuitenkin edelleen tapauskohtaisten riskiarvioiden perusteella, ilmenee vuoden 2026 senaattikysymyksestä (Sénat). Ranska laskee suojeluksi osin alueita, joilla paine on jo valmiiksi vähäinen: virallisten tilastojen mukaan 5,9 prosenttia alueesta oli "vahvan suojelun" piirissä vuoden 2026 alussa, ja lähes kolme neljäsosaa siitä sijaitsi kaukaisilla Ranskan eteläisillä ja antarktisilla alueilla, ei metropolialueen voimakkaasti kalastetuissa vesissä (SDES).

Suurin kuormitus tulee maalta

Suuri osa merien heikkenemisestä alkaa pelloilta ja vanhenevista jätevesijärjestelmistä, ei mereltä. Komissio kuvaa ketjun näin: maatalouden typpi huuhtoutuu pelloilta jokiin ja pohjaveteen, päätyy rannikkovesiin ja ruokkii leväkukintoja, jotka tukahduttavat meriluontoa (komission nitraattisivu). Siksi Tanskalla, Saksalla, Alankomailla ja Puolalla on sama ongelma. Meriviranomaiset eivät voi korjata kuolleita rannikkovyöhykkeitä, jos pääsyy on ravinnevaluma ja sen säännöt määräytyvät maatalouspolitiikassa.

Echo Median siteeraaman Race for the Baltic -raportin mukaan Puola kerää vain osan sakokaivojärjestelmiensä tuottamasta nestemäisestä jätteestä. Keräämätön jätevesi lisää Itämeren fosforikuormaa. Espanjassa ympäristöjärjestön arvio 57 ennallistamishankkeesta totesi, että moni hanke osoitti teknisen toteutettavuuden mutta ei ekologista elpymistä (Ecologistas en Acción). Ennallistaminen voi toimia, mutta se ei korvaa sitovia rajoja sille, mikä heikentää vettä alun perin.

Komissio voi haastaa jäsenmaan EU-tuomioistuimeen ja vaatia rahallisia seuraamuksia, jos EU-oikeutta ei noudateta (komission sivu EU-oikeuden soveltamisesta). Se ei kuitenkaan johda rannikkovalvontaa, kirjoita kalastuslupia uudelleen eikä tarkasta ravinnekuormia kentällä. Toimeenpano on samojen kansallisten hallitusten vastuulla, jotka jättivät vuoden 2020 määräajan täyttämättä.

Puuttuva tieto on aluetasolla: mitä kullakin suojelualueella todella kielletään, kuka valvoo kieltoja ja palautuuko ekosysteemi. Pääkaupunkien pitäisi julkaista vastaukset. Komissiolla on oikeudelliset keinot vaatia niitä, ja kuusi vuotta myöhästyneitä määräaikoja antaa syyn käyttää keinoja.