Pakotejuttu kulkee Washingtonin kautta

Elena Virtanen vastusti maanantaina luovuttamistaan Yhdysvaltoihin Harjun maakuntaoikeudessa Tallinnassa. 58-vuotias Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen on ollut Virossa kiinniotettuna huhtikuusta lähtien. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan hän auttoi viemään valvonnan alaisia yhdysvaltalaisia elektroniikkatuotteita Suomesta Venäjälle vuosina 2021–2023 (Iltalehti, RusDelfi). Tuomari siirsi ratkaisun 6. elokuuta.

Kyse on yhden ihmisen oikeusprosessista. Samalla tapaus näyttää, miten Euroopan Venäjä-pakotteiden toimeenpano käytännössä toimii. EU on säätänyt laajat kiellot, mutta Pietarin ja Helsingin välillä liikkuneen epäillyn pysäyttänyt valvontakoneisto on amerikkalainen.

Mistä Virtasta epäillään

Iltalehden siteeraamissa oikeusasiakirjoissa puhutaan suuritehoisista mikroaaltovahvistimista, joita käytetään tutka- ja satelliittijärjestelmissä, muistipiireistä sekä Venäjän GLONASS-paikannusjärjestelmän antennimoduuleista. Virtanen kiistää syytteet. Hänen mukaansa suomalainen PST Service Oy toimi lain mukaisesti ja toimitukset menivät kumppaneille Turkkiin ja Kiinaan, eivät Venäjälle (RusDelfi). To Brief ei ole löytänyt julkista yhdysvaltalaista syytekirjelmää tai kauppaministeriön ilmoitusta, jossa Virtanen nimettäisiin.

Miksi Washington eikä Helsinki

Yhdysvallat perustaa toimivaltansa sääntöön, joka on useimmille eurooppalaisille vieras. Export Administration Regulations -vientivalvontasääntöjen mukaan yhdysvaltalaista alkuperää olevat tuotteet pysyvät Yhdysvaltain lain piirissä myös sen jälkeen, kun ne ovat lähteneet maasta. Niiden jälleenvienti ilman lupaa voi johtaa liittovaltion rikosprosessiin, vaikka ostaja ja myyjä eivät olisi Yhdysvalloissa (eCFR §734.3, §746.8).

Viron tuomioistuimen tehtävä on kapeampi. Kahdenvälinen luovutussopimus edellyttää kahta asiaa: väitetyn teon on oltava rikos molemmissa maissa, ja näytön on yhdistettävä Virtanen syytteisiin (Yhdysvaltain ja Viron sopimus). Tuomioistuin ei ratkaise syyllisyyttä. Se päättää, luovutetaanko Virtanen Yhdysvaltain liittovaltion viranomaisille.

Sama reitti on jo käytetty. Viro luovutti Andrei Shevljakovin samankaltaisten syytösten vuoksi elokuussa 2025. Hän myönsi viime kuussa Brooklynissa syyllistyneensä salaliittoon, jossa vietiin elektroniikkaa venäläisten sotilasteollisuuden alihankkijoiden käyttöön.

Euroopalla on laki, mutta ei koneistoa

EU kieltää ja kriminalisoi jo suuren osan tällaisesta toiminnasta. Sääntely perustuu sekä kaksikäyttötuoteasetukseen, joka koskee siviili- ja sotilaskäyttöön soveltuvia tuotteita, että Venäjää koskeviin kaupparajoituksiin (asetus 2021/821, asetus 833/2014). Kaikkien 27 jäsenvaltion on nyt kohdeltava vakavia pakoterikkomuksia rikoksina vuoden 2024 direktiivin perusteella. Direktiivi yhtenäistää rangaistuksia EU:ssa.

Ongelma alkaa siitä, mitä tapahtuu Brysselin sääntelyn jälkeen. Jokainen jäsenvaltio luokittelee tavarat, seuraa kauppavirtoja, tutkii epäilyt ja nostaa syytteet omalla järjestelmällään. Suomen Tulli tarjoaa yrityksille nimikkeistötyökaluja ja seuraa kauppavirtoja (Tulli). Saksassa prosessi kulkee BAFA-vientilupaviranomaisen, tullitutkijoiden ja syyttäjien kautta (BAFA). Järjestelmät toimivat kansallisesti, mutta ne eivät kytkeydy toisiinsa samalla tavalla kuin Yhdysvaltain liittovaltion valvonta yhdistää tutkintoja osavaltioiden ja rajojen yli. Ne eivät myöskään tuota samanlaista julkista näkyvyyttä kuin oikeusministeriön syytekirjelmä.

Kiertäjät liikkuvat nopeammin kuin kansalliset valvontajärjestelmät yhdistyvät. Kun suorat vientireitit Venäjälle sulkeutuvat, hankintaverkostot siirtyvät kolmansiin maihin, peiteyhtiöihin ja vääriin loppukäyttäjätodistuksiin. Belarus Investigative Center on dokumentoinut kymmeniä valkovenäläisiä yhtiöitä, jotka ovat toimittaneet tavaraa Venäjän puolustusteollisuudelle helmikuusta 2022 lähtien. Se on osa samaa kiertopainetta, jonka kanssa Euroopan itäiset jäsenvaltiot elävät päivittäin.

Harjun maakuntaoikeus ratkaisee asian 6. elokuuta. Päätös määrittää yhden naisen kohtalon. Euroopan pakotejärjestelmä jää silti nykyiselleen: oikeudellisesti kattavaksi, mutta toimeenpanoltaan hajanaiseksi. Niin kauan kuin jäsenvaltiot eivät rakenna omien sääntöjensä tasoista tutkinta- ja syytekoneistoa, Euroopan maaperän näkyvimmät pakoteprosessit tulevat jatkossakin luovutuspyyntöinä Washingtonista.