Suomi hyväksyi ydinjätteen loppusijoituksen

Ydinvoiman vaikein kysymys ei ole reaktori vaan sen jälkihoito. Reaktorissa uraanipelletit tuottavat sähköä metallisauvojen sisällä. Kun polttoaine on käytetty, se on edelleen niin radioaktiivista ja kuumaa, että sitä jäähdytetään vuosia vesialtaissa ennen siirtoa. Jokainen ydinvoimaa käyttävä maa on luvannut ratkaista, mihin käytetty polttoaine lopulta sijoitetaan. Suomessa lupaus siirtyy nyt käytännön järjestelmäksi.

Valtioneuvosto myönsi Posiva Oy:lle käyttöluvan Olkiluodon käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokselle sen jälkeen, kun Säteilyturvakeskus STUK sai turvallisuusarvionsa valmiiksi myönteisenä. Onkaloksi kutsuttu laitos on ollut rakenteilla vuosikymmeniä. Rakentamislupa myönnettiin 2015, ja Posiva jätti käyttölupahakemuksensa loppuvuonna 2021. Viranomaisten mukaan järjestelmä voi nyt siirtyä suunnitelmien arvioinnista kohti valvottua käyttöä. Ensimmäistä kapselia ei silti lasketa maan alle heti, sillä käyttöönotto ja testaus ovat vielä edessä. Ero käyttöluvan ja jatkuvan periaatekeskustelun välillä on silti suuri.

Kellari, jota kukaan ei enää tarkasta

Onkaloa ei kannata ajatella holvina, jonka ovi lukitaan. Se toimii pikemminkin kuin kellari, joka vedeneristetään tulevaisuutta varten, vaikka kukaan ei pääse myöhemmin tarkastamaan jokaista saumaa. Turvallisuus perustuu useaan kerrokseen, joista jokaisen pitää hidastaa ongelmaa myös silloin, jos toinen kerros pettää.

Käytetty polttoaine suljetaan valurautasisäkkeeseen, jonka ympärillä on kuparivaippa. Kapseli sijoitetaan reikään, joka vuorataan bentoniittisavella. Bentoniitti turpoaa veden kanssa ja muodostaa tiiviin esteen, joka vaikeuttaa pohjaveden pääsyä metalliin. Tunnelit täytetään, ja kokonaisuus sijoitetaan noin 400–450 metrin syvyyteen vakaaseen kallioperään (IAEA Bulletin, Posiva). Yhden suojakerroksen ei tarvitse olla täydellinen, koska STUK arvioi niiden yhteisvaikutusta.

Menetelmä tunnetaan KBS-3-ratkaisuna. Sitä on kehitetty Suomen ja Ruotsin ohjelmissa vuosikymmeniä (SKB). Onkalon erottaa tutkimushankkeesta se, että teollinen loppusijoitusketju valmistautuu käsittelemään kaupallisista reaktoreista tullutta käytettyä polttoainetta. IAEA on pitänyt ohjelmaa yhtenä lajinsa pisimmälle edenneistä.

Vertailukohta, jota Eurooppa ei voi ohittaa

Onkalo ottaa vastaan vain suomalaista käytettyä polttoainetta. Suomen laki ei salli ulkomaisen ydinjätteen tuontia. Silti ratkaisu muuttaa eurooppalaista keskustelua. Ydinvoima on palannut esiin sekä päästövähennysten että energiaturvallisuuden välineenä, ja jäte on ollut sen vahvin poliittinen vastaväite. Kannattajat voivat nyt viitata luvan saaneeseen laitokseen, eivät pelkkään tekniseen malliin.

Ruotsi on lähimpänä samaa vaihetta. Hallitus hyväksyi SKB:n loppusijoitussuunnitelman vuonna 2022 samalla KBS-3-menetelmällä, mutta Forsmarkin rakentaminen edellyttää yhä laitospaikkakohtaisia arvioita SSM:ltä.

Ranskan Cigéo-hanke ratkoo erilaista ongelmaa. Ranska jälleenkäsittelee käytettyä polttoainetta eli erottaa siitä uudelleen käytettävää ydinmateriaalia ja jättää jäljelle erillistä korkea-aktiivista jätettä. Hankkeen kustannuksiksi on raportoitu 33,36 mrd. euroa 151 vuoden aikana, ja sitä rasittaa ratkaisematon paikallinen vastustus.

Puola ja Italia näyttävät toisenlaisen tilanteen. Puola valmistelee ensimmäistä reaktoriaan ja tavoittelee ensimmäistä betonivalua vuonna 2028, mutta vastaavan loppusijoitussuunnitelman etenemisestä on niukasti näyttöä. Italia sulki reaktorinsa vuosikymmeniä sitten ja pohtii paluuta ydinvoimaan, vaikka vanhaa jätettä on yhä välivarastoissa. Uudet ydinvoimalupaukset kuulostavat Euroopassa erilaisilta, kun yksi maa on vienyt myös ketjun viimeisen osan luvitettuun vaiheeseen.

Mitä lupa ei voi taata

Loppusijoituksen on kestettävä pidempään kuin mikään nykyinen instituutio. Tutkijat mallintavat veden, metallin, saven ja kallion vuorovaikutusta kymmenien tai satojen tuhansien vuosien aikajänteellä. Syöpyykö kupari odotettua nopeammin? Muuttaako tuleva jääkausi pohjaveden virtausta ja kemiaa painamalla mannerjäätä maan päälle? Nämä kysymykset eivät katoa käyttöluvan mukana (STUK, IAEA Bulletin). Lupa on vahvin varmuus, jonka nykyaikainen valtio voi antaa. Se ei ole todiste koko vaarallisen ajanjakson yli.

Uskottava jätepolku ei myöskään tee ydinvoimasta halpaa tai nopeaa rakentaa. Ruotsin keskustelu uusien reaktorien valtiontuesta ja riskinjaosta osoittaa, että rahoitus on oma taistelunsa. Suomi ei ole ratkaissut ydinvoiman taloutta. Se on näyttänyt, miltä jätehuolto näyttää, kun valtio vie linjan läpi vuosikymmenten ajan. Euroopalle, joka kiistelee ydinvoiman uudesta asemasta, tällainen institutionaalinen kärsivällisyys voi painaa enemmän kuin yksikään uusi reaktorijulkistus.