Ranska ja Saksa hautaavat yhteishävittäjän

FCAS/SCAF:n kaatuminen jättää Euroopalle suuremman ongelman kuin puuttuvan hävittäjän. Hankkeen piti yhdistää miehitetty New Generation Fighter -hävittäjä drooneihin ja yhteiseen taistelupilveen, eli tulevan ilmavoiman data- ja johtamisjärjestelmään (The Guardian, The Straits Times). Hanke kariutui, koska Ranska ja Saksa eivät koskaan sopineet, kuka hallitsee järjestelmän ydinteknologiaa.

Kiista koski määräysvaltaa

Pariisi, Berliini ja Madrid olivat yhtä mieltä yleisestä tarpeesta: Eurooppa tarvitsee tulevaisuuden ilmataistelujärjestelmän, joka yhdistää lentokoneet, sensorit, droonit ja datan. Riita alkoi, kun poliittinen tavoite piti muuttaa insinöörivastuuksi, patenttioikeuksiksi, vientivapaudeksi ja sotilaalliseksi opiksi.

Työ jaettiin kansallisten hallitusten ja teollisten “pilarien” kesken. Dassault johti hävittäjäosuutta, Airbusilla oli keskeisiä rooleja miehittämättömissä etäkantajissa ja taistelupilvessä, ja Espanja tuli mukaan Indran ja muiden yhtiöiden kautta (The Aviationist). Jako näytti tasapainoiselta niin kauan kuin hävittäjä ei näyttäytynyt koko järjestelmän portinvartijana.

Dassault ja Airbus ajautuivat törmäyskurssille New Generation Fighterin rakenteesta, suunnitteluratkaisuista, työnjaosta ja immateriaalioikeuksista (Le Figaro, Avio Space). Kun teollinen kiista lukkiutui, poliittisesta rakenteesta ei löytynyt riittävän vahvaa sovittelijaa.

Ranskan kanta perustuu selvään strategiseen logiikkaan. Taisteluilmailu liittyy ydinaseiden kuljetuskykyyn, lentotukialusoperaatioihin, asevientiin ja Dassault’n asemaan täyden lentokonesuunnittelun talona. Myös Saksan vaatimus on ymmärrettävä. Jos Berliini maksaa suuren osan Euroopan uudelleenvarustautumisesta, Saksan teollisuus ei halua jäädä ranskalaisjohtoisen koneen alihankkijaksi.

Bryssel voi rahoittaa yhteistyötä, ei komentaa sitä

Euroopan puolustusrahasto voi tukea tutkimusta ja kehitystä, mutta se ei ratkaise, kuka omistaa hävittäjän arkkitehtuurin tai hallitsee vientilupia (EU-asetus). Euroopan komissio voi edistää yhteishankintoja ja puolustusteollista valmiutta, mutta se ei tee Dassault’sta ja Airbusista yhtä komentoketjua (komission puolustusagenda).

Sama raja koskee EDIPiä, ehdotettua Euroopan puolustusteollisuusohjelmaa. Sen tarkoitus on vahvistaa Euroopan puolustustuotantoa ja kannustaa yhteisiin ostoihin, mutta se ei jaa FCAS-patentteja eikä nimitä ylikansallista pääurakoitsijaa (EDIP-ehdotus). Euroopan parlamentin puolustusvalmiussopu voi nopeuttaa lupia ja hankintamenettelyjä, mutta suunnitteluvallan ydin jää edelleen valtioille ja yhtiöille (Euroopan parlamentti).

EU:n puolustusintegraation opetus on selvä. EU-raha voi palkita yhteistyötä ja vähentää kitkaa. Se ei poista strategisen asejärjestelmän omistuskysymyksiä: kuka suunnittelee, kuka myy, kuka kantaa viivästykset ja minkä maan ilmavoimat saa etusijan.

Neuvotteluvoima siirtyy muualle

Ranska voi nyt suojata Dassault’n suunnitteluvaltaa ja vientivapautta, mutta kansallisempi reitti kasvattaa painetta valtiontalouteen. Pariisin ratkaistavaksi jäävät myös ongelmat, joita Ranskan ilmavoimakeskustelussa on jo tunnistettu: häivekyky, vihollisen ilmatorjunnan lamauttaminen ja riittävä konemäärä korkean intensiteetin sotaan (Ifri).

Saksa saa vaihtoehtoja, ei hävittäjää. Airbus ja saksalaiset kumppanit ovat esitelleet Team Gen 6:n, Saksaan nojaavan vaihtoehdon, jossa ovat mukana ilmailu-, moottori-, sensori- ja ohjusyhtiöt (Deutschlandfunk). Berliini voi myös ostaa lisää F-35-hävittäjiä, etsiä yhteyttä GCAPiin eli Britannian, Italian ja Japanin Global Combat Air Programmeen, tai tukea Airbus-vetoista eurooppalaista polkua (ZEIT).

Italia ja Leonardo saavat FCAS:n kaatumisesta vahvemman perusteen GCAPille, koska ohjelma näyttää järjestyneeltä samalla kun FCAS näyttäytyy ratkaisemattomana. GCAPin yhteinen teollinen yhtiö Edgewing antaa nykyisille kumppaneille yhteisen kanavan suunnitteluun ja kehitykseen (Leonardo, BAE Systems). Saksan mukaantulo lisäisi painoarvoa, mutta avaisi uudelleen työnjaon ja määräysvallan kysymykset.

Itäisessä Euroopassa kiista luetaan toisenlaisen kiireen kautta. Puola on virallisesti vastaanottanut ensimmäiset F-35-koneensa ja rakentanut suuren osan hankinnoistaan järjestelmiin, jotka sopivat nopeasti Nato-operaatioihin (Euronews Poland). Varsovalle ja useille naapurimaille käyttöön tuleva suorituskyky painaa enemmän kuin autonomia, joka jää odottamaan teollista sopua.

Auki jää, voiko Eurooppa vielä pelastaa epäonnistuneen hävittäjän ympärille rakennetut kerrokset. Uusi ranskalais-saksalainen ilmatorjunnan datahanke viittaa siihen, että Pariisi ja Berliini yrittävät säilyttää osan yhteisestä digitaalisesta arkkitehtuurista (Global Banking & Finance). Myös taistelupilvi voi jatkua jossain muodossa, vaikka hävittäjäpolku katkesi (Onet).

FCAS kaatui, koska Eurooppa latasi poliittista symboliikkaa hankkeeseen ennen kuin Ranska ja Saksa olivat sopineet omistussäännöistä. Seuraava lippulaivahanke kohtaa saman testin. Ranskan ja Saksan vastaus ratkaisee, rakentaako eurooppalainen puolustusintegraatio aseita vai rahoittaako se pääosin kiistoja siitä, kuka saa johtaa.