Kreikka haastaa Turkin Libya-sopimuksen

Itäisen Välimeren tärkeintä rajakiistaa ei käydä maalla vaan merikartalla. Kreikan ja Libyan valtuuskunnat päättivät 27. heinäkuuta Ateenassa kolmannen teknisen neuvottelukierroksen siitä, missä maiden merialueet kohtaavat Kreetan eteläpuolella (ERT, ProtoThema). Muoto on tekninen, mutta tavoite on poliittinen. Ateena haluaa Libyan kanssa merirajan, joka heikentäisi vuoden 2019 Turkin ja Libyan sopimusta. Sen kartassa Kreikan saaret käytännössä sivuutettiin itäisellä Välimerellä.

Kreikan laskelma on ymmärrettävä. Sen heikkous on yhtä selvä: vastapuolena on valtio, joka ei pysty kunnolla puhumaan yhdellä äänellä.

Sopimus, johon Kreetalla ei ole varaa

Turkki ja Libyan Tripolissa toimiva hallitus allekirjoittivat marraskuussa 2019 yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa maiden rannikkoja kohdeltiin ikään kuin ne olisivat suoraan vastakkain. Näin vedetty meriraja antoi Kreikan saarille, ennen kaikkea Kreetalle, lähes olemattoman painon.

YK:n merioikeusyleissopimuksen eli UNCLOS:n mukaan saaret tuottavat yleensä samat merialueet kuin mannerrannikko, elleivät ne ole asumiskelvottomia kareja (UNCLOS). Kreeta on suuri ja pysyvästi asuttu saari. Vuoden 2019 sopimus kohtelee sitä lähes karttavirheenä.

EU torjui sopimuksen nopeasti. Eurooppa-neuvosto, jossa jäsenmaiden johtajat määrittävät EU:n poliittisen suunnan, totesi joulukuussa 2019, että sopimus loukkaa kolmansien maiden suvereeneja oikeuksia eikä sido valtioita, jotka eivät ole sen osapuolia (European Council). Poliittinen torjunta ei kuitenkaan poistanut asiakirjaa Turkin ja Libyan diplomaattisista kansioista. Se vaikuttaa yhä siihen, miten Ankara perustelee toimivaltaansa Välimeren eteläosissa.

Kreikan strategia ja sen heikoin kohta

Kreikan vastaliike on hidas ja juridinen. Se pyrkii vetämään Libyan erilliseen kahdenväliseen merirajasopimukseen Kreetan eteläpuolella. Jos Ateena ja Libya sopivat omasta rajalinjastaan, Ankaran on vaikeampi esittää vuoden 2019 muistiota alueen ainoana voimassa olevana järjestelynä.

Ongelma on Libya itse. Maa on ollut vuodesta 2014 lähtien jakautunut kilpailevien hallintojen välille. Maan itäosassa toimiva edustajainhuone ei tiettävästi koskaan ratifioinut Turkin kanssa tehtyä vuoden 2019 sopimusta, joten sen asema on kiistanalainen jo Libyan sisäisessä oikeudessa ennen kansainvälisen oikeuden arviointia (Ahram Weekly). Kreikka tarvitsee Libyan kilpailevat instituutiot mukaan niin pitkäksi aikaa, että neuvotteluista syntyy koordinaatteja, joita voitaisiin käyttää sopimuksessa tai myöhemmin Kansainvälisessä tuomioistuimessa.

Yhteinen tekninen komitea kokoontui toiselle kierrokselle Tripolissa 10. kesäkuuta ja kolmannelle Ateenassa. Kreikan tiedotteen mukaan neuvottelut eivät ole vielä tuottaneet yhteisesti hyväksyttyjä koordinaatteja tai sopimusluonnosta (ERT).

Turkin oikeudellinen kanta on julkista väittelyä kapeampi. Ankara ei väitä, ettei saarilla olisi koskaan merkitystä. Se nojaa siihen, että kansainväliset tuomioistuimet ovat joissakin tapauksissa pienentäneet saarten merioikeudellista vaikutusta, jos täysi vaikutus olisi johtanut kohtuuttomaan lopputulokseen. Tälle löytyy tukea oikeuskäytännöstä (ICJ Libya/Malta, Daily Sabah). Saaren vaikutuksen pienentäminen ja sen poistaminen kartalta ovat silti eri asioita. Vuoden 2019 muistio on lähempänä jälkimmäistä.

Miksi Rooma ja Nikosia seuraavat

Italialle Libya on energia- ja muuttoliikekysymys. GreenStream-putki yhdistää Libyan kaasukentät Sisiliaan, ja Italian puolustusministeri Guido Crosetto sekä ulkoministeri Antonio Tajani ovat kuvanneet eteläisen Välimeren vakautta suoraksi talouskysymykseksi (Formiche).

Kyproksen riski on vielä suorempi. Eurooppalaiset energiayhtiöt kehittävät kaasukenttiä Kyproksen merialueilla, ja tuotannon tavoitteeksi on asetettu vuosi 2028 (Phileleftheros). Jos Turkin kartta saa uskottavuutta yhdessä itäisen Välimeren osassa, Nikosian merialuevaatimuksia on helpompi haastaa toisessa. Turkki on tukenut Libya-sopimusta sotilaallisella läsnäololla Libyassa, mikä tekee vuoden 2019 järjestelyn syrjäyttämisestä vaikeaa pelkällä paperilla (Les Clés du Moyen-Orient).

Ateena, joka samaan aikaan jarruttaa EU:n uusinta Venäjä-pakotepakettia suojellakseen omaa merenkulkualaansa, luottaa siihen, että hidas tekninen karttatyö voi ajan mittaan painaa enemmän kuin poliittinen muistio. Toistaiseksi Kreikalla on juridinen strategia, jonka heikoin lenkki on juuri se valtio, jonka kanssa sen pitäisi sopia.