Verkkoviiveet pysäyttävät Saksan merituulen

Saksan Pohjanmerellä ja Itämerellä pyörii nyt 10,8 gigawattia merituulivoimaa. Se tarkoittaa 1 764 turbiinia ja vuositasolla sähköä noin 8,7 miljoonalle kotitaloudelle (Zeit, Focus). Seuraava rakennusvaihe on kuitenkin juuttunut rahoitukseen ja sähköverkkoihin. Tulevista hankkeista vain noin 2,6 gigawattia on saanut rahoituksen varmistettua, vuoden 2025 huutokauppa jäi ilman yhtäkään tarjousta, ja jopa 16 gigawatin hankekanta, arvoltaan noin 50 mrd. euroa, voi jäädä odottamaan verkkoliitäntöjä (FAZ, BalticWind). Ongelma ei ole teknologia. Ongelma on siinä, millä ehdoilla seuraavat puistot saadaan rakennettua.

Saksan merituulilaki asettaa tavoitteeksi 30 gigawattia vuoteen 2030 mennessä ja 70 gigawattia vuoteen 2045 mennessä (WindSeeG). Nykyinen 10,8 gigawattia on noin kolmannes ensimmäisestä tavoitteesta. Alan arvioiden mukaan 30 gigawatin raja saavutetaan vasta noin vuonna 2032. Viiveen taustalla on neljä tekijää.

Miksi seuraavaa vaihetta ei saada liikkeelle

Raha kallistui. Merituulipuistossa lähes kaikki kustannukset maksetaan etukäteen, ja tulot kertyvät 20–30 vuoden aikana. Kun EKP eli Euroopan keskuspankki nosti talletuskorkonsa miinuslukemista 4 prosentin huipulle vuonna 2023, lainarahan hinta nousi nopeasti (ECB). Korot ovat sittemmin laskeneet, mutta ne ovat edelleen selvästi korkeammalla kuin halvan rahan vuosina, jolloin suuri osa nykyisistä puistoista rahoitettiin.

Laitteet kallistuivat. Saksalainen energiayhtiö EnBW arvioi, että turbiinien, teräsperustusten, kaapelien ja erikoisalusten kustannukset ovat nousseet viidessä vuodessa 30–40 prosenttia (FAZ). Euroopan tilintarkastustuomioistuin on erikseen varoittanut raaka-aineriskeistä vihreän siirtymän toimitusketjuissa (ECA).

Huutokauppamalli puristi rakentajia liikaa. Saksan viimeaikaisissa kilpailutuksissa kehittäjät maksoivat valtiolle oikeudesta rakentaa. Mallia kutsutaan negatiiviseksi tarjoukseksi: tukien sijaan yritys maksaa päästäkseen alueelle. Se näytti toimivalta niin kauan kuin korot ja kustannukset pysyivät matalina. Kun ne nousivat, vuoden 2025 kierros ei enää houkutellut tarjouksia.

Sähköverkko ei valmistu samaa tahtia. Valmiina seisoo 22 turbiinia, yhteensä 323 megawattia, koska merikaapelit eivät vielä yhdistä niitä mantereelle (Zeit). TotalEnergiesin on kerrottu arvioineen uudelleen vuodesta 2023 lähtien voittamiaan merituulialueita verkkoviiveiden takia (The Equilibrium). Pullonkaula ei rajoitu Saksaan. Alankomaat nojaa TenneTiin, samaan kantaverkkoyhtiöön, joka vastaa suuresta osasta Saksan merituulensiirtoa. Hollantilaisarvioiden mukaan uusien suurjännitelinjojen toimitusaika on 8–12 vuotta (consultancy.nl, Energy Global).

Merituulen hintaristiriita

Alhaiset sähkön tukkuhinnat syventävät rahoitusongelmaa. Kun tuuli- ja aurinkosähköä syntyy paljon samaan aikaan, Saksan sähkönhinta painuu säännöllisesti nollan alle, koska verkko ei kykene siirtämään kaikkea tuotantoa kulutukseen (Energy Charts). Tuulipuisto ansaitsee vähiten juuri silloin, kun se tuottaa eniten.

Tämä on merituulen keskeinen talousongelma. Tuotanto laskee sähkön hintaa silloin kun sitä on runsaasti, mikä hyödyttää kuluttajia. Rakentaja taas tarvitsee ennakoitavan tulovirran, jotta miljardiluokan investoinnille saa rahoituksen. Halpa sähkö päätyy kotitalouksille vain, jos joku maksaa ensin verkon ja tulotakuun, joka tekee rakentamisesta rahoituskelpoista.

Ranska tarjoaa yhden mallin. Euroopan komissio hyväksyi Ranskalle jopa 63 mrd. euron tukijärjestelmän merituulihankkeille. Se perustuu 25 vuoden kaksisuuntaisiin hinnanerosopimuksiin eli CfD-sopimuksiin (BalticWind). Jos markkinahinta alittaa sovitun tason, valtio maksaa erotuksen tuottajalle. Jos hinta nousee sovitun ylärajan yli, tuottaja palauttaa rahaa valtiolle. Malli pienentää tulonvaihtelua ja laskee rahoituskustannuksia. Saksan merituulialan järjestö BWO ajaa samaa mallia Saksaan.

Saksa käyttää jo vuosittain useita miljardeja euroja redispatch-toimiin, joissa voimalaitoksille maksetaan tuotannon säätämisestä, koska verkko ei saa sähköä siirrettyä oikeaan paikkaan. Liittopäivät hyväksyi hiljattain noin 44,65 mrd. euron verkkolaajennusohjelman, jonka tarkoitus on kuljettaa pohjoisen tuulisähköä etelän kulutuskeskuksiin (Bundestag). Lasku näkyy kotitalouksien sähkölaskuissa verkkotariffeina.

Välitön riski on kehittäjillä, joilla on hallussaan alueita, joita ei nykyisillä ehdoilla kannata rakentaa. Laajempi kustannus siirtyy kotitalouksille verkkoinvestointien kautta ja veronmaksajille, jos jumittuneet alueet joudutaan kilpailuttamaan uudelleen. 10 gigawatin raja osoittaa, että merituuli tuottaa sähköä mittakaavassa. Saksan nollatukimalli suunniteltiin lähes ilmaisen rahan aikana. Nykyisillä koroilla se ei enää tuota tarjouksia. Seuraavat 20 gigawattia edellyttävät, että kaapelit rakennetaan ennen huutokauppoja ja vähimmäishinta varmistetaan ennen investointipäätöksiä.