Hormuzin vakuutushinnat iskevät energiaan

Salmi, jonka kautta kulkee noin viidennes maailman öljy- ja LNG-kaupasta, on yhä purjehduskelpoinen. Ratkaisevaa ei silti ole se, onko Hormuz muodollisesti auki. Ratkaisevaa on, uskaltavatko vakuuttajat, varustamot ja pankit päästää lastit liikkeelle. Nyt ne katsovat riskin liian suureksi. Yksityisten toimijoiden päätös katkaisee Euroopan yhteyttä Persianlahden energiaan tehokkaammin kuin virallinen sotilaallinen saarto.

Kaupallisesti kuollut merireitti

Yhdysvaltain keskinen sotilasjohto iski iranilaiskohteisiin 7. heinäkuuta kolmen kauppa-aluksen kimppuun tehtyjen hyökkäysten jälkeen. Brent-raakaöljyn hinta nousi 78,02 dollariin (CNBC). Hormuzin laivaliikenne lähes pysähtyi, vaikka salmi pysyi virallisesti avoinna (Reuters, LMA).

Este on purjehduksen hinta. Lloyd's Market Association, Lloyd's of Londonin vakuuttajien toimialajärjestö, vahvisti, että sotariskivakuutuksia ja vastuuvakuutuksia on teknisesti edelleen saatavilla. Ne kattavat esimerkiksi vahingot, saastumisen ja henkilövahingot. Maksut ovat kuitenkin nousseet tasolle, joka tekee reitistä monelle kaupallisesti mahdottoman. Välittäjien mukaan sotariskivakuutuksen hinta on 2–6 prosenttia aluksen rungon arvosta, kun se ennen konfliktia oli noin 0,2 prosenttia (GCaptain). Joissain tapauksissa maksu on noussut 7,5 prosenttiin, ja osa varustamoista kieltäytyy lähettämästä miehistöä matkaan millään hinnalla (WirtschaftsWoche).

Vakuutus on olemassa. Miehistöt eivät lähde. Muodollisesti avoin merireitti on käytännössä kaupallisesti kuollut.

Päätösketju selittää, miksi hallitusten keinot ovat rajalliset. Euroopan komissio seuraa toimitusvarmuutta. Jäsenvaltiot ylläpitävät hätävarastoja. Vakuuttajat hinnoittelevat riskin. Varustamot päättävät, lähteekö alus liikkeelle. Pankit päättävät, rahoittavatko ne lastin, ja vetäytyvät, jos sotariski tai pakoteriski näyttää liian suurelta. EU ei aiheuttanut häiriötä yhdellä päätöksellä, eikä se voi purkaa sitä yhdellä päätöksellä.

Hinta nousee ennen pulaa

Euroopassa isku näkyy ensin kustannuksissa, ei tyhjinä terminaaleina. TTF, Alankomaissa toimiva Euroopan kaasun viitehinta, nousi yli 50 euroon megawattitunnilta ja liikkui noin 54–56 eurossa, kun Hormuzin rahtiriskit lisäsivät huolta LNG-toimituksista (Investing).

TTF määrittää kaasun hinnan laajasti koko Euroopassa. Alankomaissa hinnoiteltu riskilisä päätyy energiayhtiöiden ja teollisuusostajien laskuihin Helsingistä Lissaboniin. Saksan suora riippuvuus Persianlahden raakaöljystä on pieni, mutta sen teollisuus maksaa korkeampaa kaasun hintaa saman viitehinnan kautta.

Vaikutus jakautuu eri maissa eri tavoin. Italia antaa selvimmän esimerkin. Edison, yksi maan suurimmista energiayhtiöistä, menetti 21 qatarilaista LNG-lastia force majeure -ilmoituksen vuoksi ja oli korvannut niistä 14 kesäkuun loppuun mennessä, pääosin yhdysvaltalaisilla toimituksilla (Quotidiano.net). Järjestelmä kesti iskun, mutta kalliimmalla hinnalla ja pienemmällä puskurilla seuraavaa häiriötä varten.

Espanja näyttää fyysisen pullonkaulan. Maassa on noin kolmannes EU:n LNG-satamien varastokapasiteetista (infoLibre). Pyreneiden kaasu- ja sähköyhteydet Ranskaan ovat silti niin kapeat, että Espanjan kantaverkkoyhtiön johtaja kuvasi niemimaata energiataloudessa "enemmän saareksi kuin Irlanniksi" (Infobae). Espanja voi varastoida kaasua. Sen siirtäminen pohjoiseen on toinen kysymys.

Varastot torjuvat pulaa, eivät hintaa

EU-lainsäädäntö velvoittaa jäsenvaltiot pitämään öljyn hätävarastoja vähintään 90 päivän nettotuontia vastaavan määrän (Directive 2009/119/EC). Komission energiaunionin työryhmä totesi 13. heinäkuuta, ettei talven kaasutoimituksiin kohdistu välitöntä riskiä (European Commission). Tämä vastaa kysymykseen siitä, tyhjenevätkö säiliöt. Se ei vastaa kysymykseen siitä, mitä niiden täyttäminen maksaa.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n johtaja tiivisti ongelman Euronewsille: Eurooppa tekisi "suuren virheen", jos se kuvittelisi olevansa suojassa (Euronews). Varastot estävät fyysisen pulan. Ne eivät aseta hintakattoa, laske rahtikuluja tai vakuuta aluksia. Myös maat, joiden suora Hormuz-riippuvuus on vähäinen, maksavat hinnan, jonka globaali riskihinnoittelu määrää. Kun lastit kiertävät, peruuntuvat tai kallistuvat, niukkuus leviää kaikkiin kytkeytyneisiin markkinoihin.

Euroopan Hormuz-ongelma kulkee kaupallisen riskiketjun läpi: Lontoon vakuuttajien, eurooppalaisten merikeskusten varustamojen ja lastirahoitusta tarjoavien pankkien kautta. Mikään hallitus ei hallitse koko ketjua, eikä mikään varasto korvaa sitä. Bryssel voi koordinoida ja ostaa aikaa. Energian liikkuminen riippuu silti yksityisten toimijoiden riskinotosta.