Hormuzin miinanraivaus viivästyy 50 päivää

Merimiinojen raivaaminen kauppamerenkulun väylältä on hidasta teknistä työtä. Sitä ei nopeuteta poliittisella julkilausumalla. Washingtonin ja Teheranin 15. kesäkuuta julkistama diplomaattinen kehys avaa tien Hormuzinsalmen uudelleen avaamiselle (CNBC). Ranska, Saksa, Britannia ja Italia kannattivat nopeasti kiireellistä eurooppalaista miinanraivausoperaatiota. Vielä puuttuvat kuitenkin lähes kaikki osat, joilla poliittinen tahto muutetaan raivatuiksi meriväyliksi.

Lentotukialus ei ole miinanraivaaja

Emmanuel Macron antoi näyttävimmän lupauksen: Ranska voisi siirtää lentotukialus Charles-de-Gaullen, lentokoneita ja fregatin alueelle kahdessa tai kolmessa päivässä (Ouest-France). Itäisellä Välimerellä oleva tukialusosasto, johon kuuluu kaksi ilmatorjuntafregattia, pystyy tarjoamaan valvontaa ja ilmasuojaa. Se ei kuitenkaan etsi eikä tuhoa merimiinoja. Varsinainen raivaus jäisi ranskalaisille miinantorjuntadrooneille (Le Figaro), mutta joukkokokoonpanoa, komentorakennetta tai aikataulua ei ole julkaistu.

Saksa on siirtänyt kalustoa lähemmäs. Miinanraivaaja Fulda ja tukialus Mosel ovat valmiiksi itäisellä Välimerellä. CDU/CSU:n liittopäiväryhmän varapuheenjohtaja Johann Wadephul asetti 16. kesäkuuta kuitenkin kolme ehtoa Saksan osallistumiselle: taistelujen päättyminen on todennettava, kansainvälisoikeudellisen perustan on oltava kestävä ja liittopäivien on hyväksyttävä mandaatti. Saksan perustuslakituomioistuimen vuoden 1994 ratkaisun mukaan parlamentin on hyväksyttävä aseelliset ulkomaanoperaatiot (Krone.at, Parlamentsbeteiligungsgesetz). Pelkkä mandaattikäsittely voi viedä viikkoja.

Italia on saman rajoitteen edessä. Giorgia Melonin mukaan Rooma voi osallistua, mutta vain parlamentin luvalla ja YK:n tai EU:n lipun alla (Euronews). Italian lehdistö on nimennyt mahdollisiksi aluksiksi Gaeta-luokan miinanraivaajat Crotone ja Rimini sekä autonomisia vedenalaisia laitteita ja miinanraivausdrooneja. Nämä ovat kuitenkin lehtien arvioita, eivät vahvistettuja siirtoja (Corriere della Sera, Quotidiano.net).

Liettua näyttää solidaarisuuden toisen mittakaavan. Parlamentti hyväksyi enintään 40 sotilaan lähettämisen Hormuziin, mutta puolustusministeri sanoi suoraan, ettei Liettua lähetä alusta. Maan merivoimien kapasiteetti pysyy Itämerellä (LRT, Lrytas).

Kaksi reittiä, molemmissa este

Euroopan on valittava kahdesta valtuutusreitistä. Kummallakin on oma pullonkaulansa.

Nopein vaihtoehto olisi Ranskan ja Britannian vetämä halukkaiden maiden koalitio. Ranska rakentaa jo tätä mallia ja kehystää operaatiota monikansallisena tehtävänä sen sijaan, että odottaisi koko EU:n hyväksyntää. EU:n nykyisen Punaisenmeren laivasto-operaation, ASPIDESin, laajentaminen Hormuziin antaisi vahvemman oikeudellisen perustan. Mandaatin muuttaminen vaatii kuitenkin kaikkien 27 jäsenmaan yksimielisyyden, eli yksikin hallitus voi pysäyttää päätöksen (Reuters, Article 31 TEU).

Puolan reaktio kertoo, miten kriisi jakaa Eurooppaa myös maantieteellisesti. Donald Tusk on vastustanut sitä, että Pariisin, Berliinin ja Lontoon johtamat turvallisuuskeskustelut ohittavat Puolan. Hänen mukaansa ilman Puolaa tehdyt järjestelyt eivät sido Varsovaa (TVN24). Puolalle Hormuz on toissijainen kysymys. Ukraina ja itäinen sivusta ovat etusijalla, ja niukkojen merivoimien siirtämistä Persianlahdelle punnitaan sitä vasten, heikentäisikö se Euroopan itäistä puolustusta.

Markkinat katsovat viivettä

Vaikka kaikki poliittiset ja oikeudelliset portit avautuisivat, kaupallinen liikenne ei palaudu heti. Jerusalem Postin mukaan viisi länsimaista meriturvallisuuslähdettä arvioi, että pelkkä miinojen etsintä voi kestää 40–50 päivää, ennen kuin vakuuttajat ja varustamot alkavat taas luottaa reittiin (Jerusalem Post). Varustamot sekä P&I-vakuuttajat, jotka kattavat merenkulun vastuuriskejä, seuraavat pakoteohjeistusta, sotariskilisiä ja merenkulkuvaroituksia ennen kuin kohtelevat väylää turvallisena (West of England P&I, IMO).

Ratkaisevat palaset puuttuvat yhä. Yksikään merkittävä osallistujamaa ei ole viimeistellyt mandaattiaan. Komentoketjua ei ole vahvistettu. Rantavaltioiden suostumusta ei ole varmistettu, miinakenttien arviota ei ole julkaistu eikä vakuutusmarkkina ole hinnoitellut riskiä uudelleen. Euroopalla on poliittinen halu miinanraivausoperaatioon ja osa tarvittavasta kalustosta. Välistä puuttuu päätöskoneisto, joka yhdistäisi ne. Hormuz ei avaudu aikataulussa vain siksi, että johtajat sanovat sen olevan kiireellistä.