Teollisuusvalmius jakaa €2 trillion EU-budjetin

Seuraavan EU-budjetin yllä leijuva 2,0 biljoonan euron luku on poliittisesti käyttökelpoinen, mutta vertailuna epätarkka. Nykyinen paketti nousi samaan kokoluokkaan vasta, kun tavanomaisen pitkän aikavälin budjetin päälle lisättiin NextGenerationEU-elpymisvälineen velkarahoitus. Varsinainen budjettikehys oli 1,074 biljoonaa euroa vuoden 2018 hinnoin.

Kiista koskee sääntöä, jolla raha jaetaan. Ohjataanko EU-varoja alueille, jotka tarvitsevat tukea kuroakseen eroja umpeen, vai alueille, joilla on valmius rakentaa teknologia-, puolustus- ja energiakapasiteettia?

Sääntö ratkaisee voittajat

Jokaisella pääkaupungilla on veto-oikeus, koska monivuotinen rahoituskehys vaatii neuvostossa yksimielisyyden Euroopan parlamentin hyväksynnän jälkeen. Menettely perustuu SEUT-sopimuksen 312 artiklaan. Siksi jokainen kansallinen valitus voi päätyä osaksi lopullista kompromissia.

Vuosikymmeniä suuri osa EU-menoista on seurannut tarvetta. Koheesiorahoitus tarkoittaa tukea köyhemmille alueille, jotta ne voivat kuroa kiinni eroja tuloissa, infrastruktuurissa ja työpaikoissa. Tätä logiikkaa kuvaa parlamentin koheesiopolitiikan katsaus. Yhteinen maatalouspolitiikka taas suojaa maatilojen tuloja ja maaseutuelinkeinoja, kuten parlamentin maatalousrahoitusta koskeva muistio osoittaa.

Kilpailukykyraha toimii toisin. Jos uudet varat jaetaan teollisuushakujen, tutkimuskumppanuuksien ja kansallisen yhteisrahoituksen kautta, voittajia ovat usein alueet, joilla on vahvoja yrityksiä, yliopistoja, puolustusteollisuuden toimittajia ja virkamiehiä, jotka osaavat valmistella hakemuksia. Lopullista kaavaa ei ole vahvistettu, joten olennaista ei ole tarkka euromäärä vaan mekanismi: koheesio palkitsee tarpeen, teollisuuspolitiikka valmiuden.

Maksajamaat haluavat kunnianhimoa katon sisään

Saksan ongelma on laskutoimitus. Jos EU käyttää enemmän rahaa teknologiaan, puolustukseen ja Ukrainaan, kansallisia maksuosuuksia pitää nostaa, yhteisvelkaa lisätä tai vanhoja painopisteitä leikata. Siksi maksajamaiden luonteva lähtökohta on rajattu budjetti ja kovemmat valinnat, varsinkin kun Brysselillä on jo erillisiä kanavia aluekehitykseen Euroopan aluekehitysrahaston kautta ja puolustusteollisuuteen Euroopan puolustusrahaston kautta.

Ranskan puristus on toisenlainen. Pariisi haluaa puolustaa maatalouspolitiikkaa ja samalla edistää puolustusta ja teollisuutta. Liikkumavara on kuitenkin kaventunut sen jälkeen, kun neuvosto käynnisti Ranskaa vastaan liiallisen alijäämän menettelyn heinäkuussa 2024. EU-tason velka ei poista kustannusta. Se siirtää kiistan tämän päivän kansallisesta maksuosuudesta huomisen yhteiseen takaisinmaksuun.

Puola on selvin stressitesti. Varsova haluaa vahvempaa turvallisuutta, rajankestävyyttä ja Ukrainaan liittyviä menoja, mutta sillä on myös suuri suora intressi koheesiorahoituksessa: Cohesion Data Platform näyttää Puolalle 76,7 mrd. euroa. Puola voi haluta kovempaa Eurooppaa ja silti vastustaa sen maksamista leikkaamalla kaavoja, jotka ovat rahoittaneet maan kiinniottoa.

Sama jännite kulkee itäistä sivustaa pitkin. Jos budjetti käsittelee Venäjä-altistusta kustannuksena, Puolalla ja Baltian mailla on vahva vaatimus. Jos raha seuraa teollista kapasiteettia, suuremmat taloudet voivat saada suuremman osan hankintaketjujen ja tutkimusryhmien kautta, vaikka turvallisuusriski painaa eniten altistuneita maita.

Lasku on silti maksettava

Maatalouden ja köyhempien alueiden ei tarvitse vastustaa kilpailukykyrahoitusta hävitäkseen. Ne häviävät, jos rahoitus otetaan maatalouspolitiikasta tai koheesiosta ja jaetaan sen jälkeen kilpailuissa, joihin niillä on heikommat valmiudet osallistua.

Myös rahoitusmuoto ratkaisee. EU:n tulot nojaavat yhä pitkälti bruttokansantuloon perustuviin kansallisiin maksuosuuksiin. Yhteinen lainanotto taas synnyttää EU-velkaa, joka maksetaan ajan mittaan takaisin, kuten komissio selittää tulo-oppaassaan ja NextGenerationEU-sijoittajamateriaalissa. Avustukset tukevat heikompia alueita suoremmin. Lainat suosivat niitä, jotka pystyvät velkaantumaan ja viemään hankkeet maaliin. Yhteisrahoitus, jossa hallituksen on lisättävä omaa rahaa, voi sulkea köyhemmät hallinnot ulos jo ennen hakukilpailun alkua.

Budjettikiista myydään vanhojen tulonsiirtojen ja uusien painopisteiden vastakkainasetteluna. Vaikeampi kysymys on, pystyykö Eurooppa rakentamaan teollista kapasiteettia pitämällä samalla kiinni lupauksesta, että köyhemmät alueet voivat yhä kuroa eroja umpeen.