Iranin Hormuz-väite nostaa riskilisiä

Iranin kiistanalainen ilmoitus Hormuzinsalmen sulkemisesta teki sen, mihin fyysinen saarto tarvitsisi päiviä: hinnoitteli riskin uudelleen. Öljyn ja LNG:n eli nesteytetyn maakaasun viitehinnat liikkuivat, vakuuttajat alkoivat arvioida sotariskiturvaa ja eurooppalaisten energiakauppiaiden compliance-yksiköt liputtivat Persianlahteen kytkeytyviä vastapuolia. Vaikka yhtäkään tankkeria ei olisi käännytetty, Euroopan energiakustannuksia määrittävä kaupallinen koneisto liikahti.

Hormuzinsalmen kautta kulkee noin 20 miljoonaa barrelia öljyä päivässä ja noin viidennes maailman LNG-kaupasta. Eurooppa ei ole Persianlahden energian suurin suora ostaja, mutta öljyä ja kaasua hinnoitellaan globaaleilla viitehinnoilla. Kun viitehinnat nousevat, eurooppalaiset tuojat maksavat enemmän riippumatta siitä, mistä lasti tulee.

Hormuz-riski liikkuu laivoja nopeammin

Yhdysvaltain viranomaisten kerrottiin sanoneen liikenteen näyttävän normaalilta. Iranin armeijaan kytkeytyvät viranomaiset pitivät kiinni kannasta, että salmi oli suljettu väitettyjen tulitaukorikkomusten vuoksi. YK:n merioikeusyleissopimuksen III osan mukaan yksikään valtio ei voi laillisesti sulkea Hormuzia pelkällä ilmoituksella. Markkinat eivät odota oikeudellista ratkaisua. Ne hinnoittelevat todennäköisyyttä.

Todennäköisyys näkyy eurooppalaiselle kuluttajalle kolmea kautta.

Ensimmäinen on raakaöljyn ja LNG:n viitehinta. Kauppiaat lisäävät Persianlahdelta tuleviin lasteihin riskilisän heti, kun uskottava häiriöriski kasvaa. Kun aiempi Yhdysvaltain ja Iranin muistio viittasi tilanteen rauhoittumiseen, öljy halpeni vakausodotusten vuoksi (CNBC, The Guardian). Sama mekanismi toimii myös toiseen suuntaan. Alun hintaliikkeet voivat silti purkautua nopeasti.

Toinen kanava on vakuutus. Laivanomistajilla on protection-and-indemnity- eli P&I-turva, käytännössä keskinäinen vastuuvakuutus. Hormuzin läpikulkua koskeva turva voidaan perua tai hinnoitella uudelleen. West of England P&I varoittaa jäseniään, että Hormuz-turvaa voidaan vetää pois tai muuttaa. Tankkeri voi olla merikelpoinen mutta kaupallisesti pysäytetty: ilman vastuuvakuutusta tai järkevää sotariskihintaa matka ei kannata, joten alus jää satamaan.

Alan järjestöt kohtelevat reittiä jo poikkeavana. INTERCARGO kehottaa jäseniään tekemään aluskohtaiset riskiarviot. IMO, YK:n merenkulkujärjestö, ohjaa varustamot seuraamaan ajantasaista turvallisuusohjeistusta.

Kolmas kanava on pakotevalvonta. Yhdysvaltain valtiovarainministeriön pakoteyksikkö OFAC ylläpitää pysyviä rajoituksia Iraniin kytkeytyville liiketoimille. Kun pankit, kauppiaat ja laivanomistajat arvioivat Persianlahden riskejä, kaupat voivat hidastua ja halukkaiden vastapuolten joukko kaventua jo ennen fyysistä häiriötä.

Korkeammat öljyn viitehinnat siirtyvät dieseliin, bensiiniin ja lentopolttoaineeseen. Korkeammat LNG-hinnat nostavat sähkön ja lämmityksen kustannuksia. Italian ulkoministeri Antonio Tajanin kerrottiin yhdistäneen vapaan kulun Hormuzissa öljyn, bensiinin ja lannoitteiden hintoihin, eli kolmeen suoraan kotitalouskustannukseen.

Öljyvarastot ostavat aikaa, eivät aseta hintakattoa

Euroopan vahvin suoja on öljyn varmuusvarastointi. EU-lainsäädäntö velvoittaa jäsenmaat pitämään varastoja, jotka vastaavat 90 päivän nettotuontia tai 61 päivän kotimaista kulutusta sen mukaan, kumpi määrä on suurempi (direktiivi 2009/119/EY). IEA:n öljyturvajärjestelmä lisää yhteisen koordinaatiokerroksen vakavia häiriöitä varten. Varastot pehmentävät lyhyttä fyysistä katkosta.

Ne eivät määrää markkinahintaa. Varmuusvarastot eivät pakota vakuuttajia laskemaan sotariskimaksuja eivätkä saa rahtaajia hyväksymään Persianlahden lastauksia normaaleilla hinnoilla.

Kaasussa suoja on ohuempi. Vuoden 2022 energiakriisin jälkeen hyväksytty asetus 2022/1032 loi kaasuvarastojen täyttövelvoitteet, mutta mitään strategista LNG-varastoa vastaavaa järjestelmää ei ole. Eurooppa ostaa vain rajallisen osan LNG:stään Hormuzin kautta, lähinnä Qatarista. Bruegelin aineiston mukaan osuus on noin kymmenesosa EU:n LNG-tuonnista. Raakaöljyssä altistus on tuontiosuudella mitattuna hieman yli kymmenen prosentin luokkaa (Eurostat). Kumpikaan luku ei yksin ole katastrofaalinen, mutta jos aasialaiset ostajat kilpailevat aggressiivisemmin Persianlahden ulkopuolisista vaihtoehdoista, myös Eurooppa maksaa enemmän.

Kiistanalainen sulkuväite voi hiipua, jos Sveitsin diplomaattikanavan kautta välitettyjen Yhdysvaltain ja Iranin neuvottelujen kerrotaan tuottavan uskottavaa liennytystä. Se voi myös kärjistyä, jos tankkeriviiveet, reittien muutokset tai merivoimien välikohtaukset vahvistavat fyysisen häiriön. Riskilisiä voivat laskea Iranin päätöksentekijät, Yhdysvaltain neuvottelijat, sotariskihintoja asettavat P&I-klubit ja Persianlahden lasteja uudelleen arvioivat energiakauppiaat. EU-hallitukset hallitsevat öljyvarastojaan. Ne eivät hallitse globaalin riskin hintaa pullonkaulassa, johon niillä ei ole suoraa otetta.