Italian EU-rahastosta valmiina vain €3.7bn

EU:n elpymis- ja palautumistukiväline RRF perustettiin vuonna 2021 korjaamaan koronakriisin talousvaurioita. Rahaston koko on 577 mrd. euroa, ja sen takaraja on ehdoton: 31. elokuuta 2026 jälkeen uusia välitavoitteita ei enää hyväksytä maksatusten perusteeksi. Kaikki maksupyynnöt on jätettävä 30. syyskuuta mennessä. Käyttämättä jäävä raha raukeaa. Toistaiseksi jäsenmaille on maksettu noin 58 % rahastosta (European Commission, ING Think). Pullonkaula ei ole enää vain Brysselissä. Se on jäsenvaltioiden kyvyssä muuttaa EU-maksut sairaaloiksi, yritystuiksi ja rakennustyömaiksi.

Italia sai rahat. Hankkeet eivät seuranneet.

Italia näyttää ongelman puhtaimmassa muodossa. Rooma on saanut 166 mrd. euroa, eli 85 % koko 191 mrd. euron potistaan, joka on EU:n suurin (Italian government). Italian tilintarkastusviranomainen löysi silti vain 3,7 mrd. euron edestä tosiasiallisesti valmistuneita hankkeita (upday, Il Resto del Carlino). Muu raha on eri vaiheissa hallinnollista putkea. Tuhannet pienet kunnat ovat saaneet rahoitusta, mutta niiltä puuttuu henkilöstöä hankintoihin ja valvontaan. Etelä-Italia jää eniten jälkeen: Sisilian maksatusaste on 22 % ja Calabrian 25 %, kun Venetossa osuus on 47 % (Il Foglio).

Hallinnollinen vajaus törmää rakennusmarkkinoiden todellisuuteen. Rakennuskustannukset ovat nousseet 40 % vuodesta 2022, mutta EU-avustusten mitoitus perustuu vuoden 2021 hintoihin (Legacoop Romagna). Urakoitsijan laskelma hajoaa nopeasti: kouluremontti voitetaan yhdellä hinnalla, mutta materiaalit syövät budjetin ennen kuin katto on valmis. Seurauksena Italian rakennusalalla käynnistettiin 13 500 maksukyvyttömyysmenettelyä vuonna 2025 (Unioncamere). Jokainen konkurssi pysäyttää myös siihen kytkeytyneen julkisen työn.

Idempänä tilanne on heikompi. Unkari on saanut vain 9 % 10,4 mrd. euron paketistaan, ja 9,5 mrd. euroa on jäädytetty oikeusvaltiokiistojen vuoksi (Portfolio.hu). Romaniaa uhkaavat jopa 15 mrd. euron seuraamukset, koska 38 välitavoitetta on täyttämättä (DCNews). Bulgaria on pystynyt käyttämään vain 53 % varoista, kun maa on vaihtanut seitsemän hallitusta suunnitelman hyväksymisen jälkeen.

Selviytymistä tavoitteita pienentämällä

Onnistujilta näyttävät maat ovat usein pelastaneet tilanteen madaltamalla tavoitteitaan. Portugali vältti 2 mrd. euron menetyksen muuttamalla suunnitelmaansa kolme kertaa, karsimalla Lissabonin ja Porton metrolinjoja, puolittamalla asuntotavoitteita ja leikkaamalla terveydenhuollon vuodepaikkoja 40 % (Eco/Sapo, Observador). Lisäksi se ohjasi 964 milj. euroa kehityspankkiin, jonka lainaohjelmissa toteutukseksi riittää sopimuksen allekirjoitus, ei hankkeen valmistuminen (Conta-la.pt). Portugalin oma valvontaelin kysyi suoraan: "Uhraammeko vaikuttavuuden?"

Kreikassa paine on toisenlainen. Maa on nostanut 68,5 % 36 mrd. euron paketistaan, mutta halpojen RRF-lainojen kysyntä ylittää tarjonnan 6–8 mrd. eurolla. Lainojen korko on 0,3–1 % (News247). Kun rahoitus päättyy, yritykset joutuvat hakemaan markkinalainaa kolmesta neljään kertaa korkeammalla korolla (Protothema).

Ongelma oli rakenteessa alusta asti

Euroopan tilintarkastustuomioistuin on kuvannut RRF:n perusristiriidan: rahasto maksaa välitavoitteista, ei toteutuneista kustannuksista. Jos välitavoite täyttyy muodollisesti mutta investointi jää kesken, järjestelmässä ei ole mekanismia rahojen perimiseksi takaisin (ECA Special Report 13/2024, eucrim).

Brysseliläinen talousajatushautomo Bruegel on nostanut esiin syvemmän ongelman: tulosperusteinen maksatus edellyttää vahvoja instituutioita (Bruegel). Romania, Bulgaria ja Unkari tarvitsevat hallinnon uudistamista eniten, mutta juuri niiden hallintokyky on heikoin. RRF suunniteltiin kaventamaan eroja. Käytännössä se on osin toistanut niitä.

Euroopan finanssipoliittisen komitean arvion mukaan RRF-avustukset ovat lisänneet EU:n julkisia investointeja vuosittain noin 0,25 % suhteessa BKT:hen. Vaikutus katoaa vuonna 2027, eikä tilalle ole sovittu uutta välinettä (European Fiscal Board). Seuraava EU:n budjettikausi alkaa vuonna 2028, eikä neuvottelijoilla ole yksimielisyyttä edes pysyvän investointirahaston tarpeesta. Avoimeksi jää, kuinka paljon rahaa ehtii raueta ja huomataanko investointiaukko vasta, kun se näkyy työmaiden puuttumisena.