Italia tutkii NATO-asiakirjojen varkautta

Turvallinen arkisto voi pettää ilman murrettua ovea. Yksi tunnus, yksi kopioitu tiedosto tai yksi luotettu henkilö voi riittää. Italian tutkinta väitetyistä varastetuista henkilöllisyyksistä, arkaluonteisista tiedostoista ja myyntiin tarjotusta Nato-hankeaineistosta on siksi olennainen: Eurooppa kiihdyttää yhteistä puolustushankintaa, mutta suuri osa asiakirjoista on yhä kansallisissa ministeriöissä ja yritysten järjestelmissä.

Julkiset tiedot eivät osoita, että Naton järjestelmiin olisi murtauduttu. n-tv:n mukaan Italiassa on pidätetty entinen tiedusteluhenkilö, jota epäillään luvattomasta pääsystä sotilaallisesti kytkeytyneisiin salaisiin tietoihin. Tästä voi päätellä varovaisemmin yhden asian: yhteiset puolustushankkeet ovat juuri niin vahvoja kuin niiden kansallinen asiakirjavalvonta ja turvallisuusselvitettyjen yritysten käytännöt.

Missä tiedostot todella ovat

Ilmaus "Nato-hankeaineisto" kuulostaa täsmälliseltä, mutta ei vielä kerro paljon. Kyse voi olla Naton turvaluokitellusta tiedosta, Italian omasta salaisesta aineistosta, joka liittyy liittokunnan ohjelmaan, hankintaarvoa sisältävistä yritystiedostoista tai asiakirjoista, joissa Nato vain mainitaan. Oikeudellinen ja turvallisuuspoliittinen vahinko on näissä tapauksissa eri.

Ratkaiseva kysymys on asiakirjan hallintaketju: kuka piti tiedostoa hallussaan, kenellä oli pääsy siihen, kuka siirsi sen ja kuka huomasi poikkeaman. Italian syyttäjät ratkaisevat, mistä voidaan nostaa syyte. Kansalliset turvallisuusviranomaiset arvioivat, pettivätkö turvallisuusselvitykset tai käsittelysäännöt. Puolustusyritysten on osoitettava, miten pääsy arkaluonteiseen aineistoon oli rajattu. Jos mukana oli Natolta peräisin olevaa tietoa, Naton turvallisuussäännöt perustuvat siihen, että jäsenmaat suojaavat sen omissa kansallisissa järjestelmissään.

Järjestely sopii suvereenien valtioiden liittokuntaan. Samalla se luo heikkoja kohtia. Brysselin sääntö ei tarkista Rooman käyttöoikeuslokia. Hankintasopimuksen lauseke ei estä luotettua sisäpiiriläistä kopioimasta tiedostoa. EU:n puolustushankintadirektiivi antaa ostajille mahdollisuuden vaatia suojatoimia arkaluonteisissa puolustussopimuksissa, mutta käytännön koe tapahtuu ministeriöissä, pääurakoitsijoilla ja alihankkijoilla.

Hankinnat nopeutuvat, turva-aukot pysyvät

EU kasvattaa samaa järjestelmää. Komission puolustusagenda tähtää teollisen kapasiteetin lisäämiseen ja yhteishankintoihin. EDIRPA-asetus ja EDIP-ehdotus vievät samaan suuntaan: enemmän rajat ylittävää puolustushankintaa ja tuotantoa.

Ne eivät kuitenkaan luo EU:lle keskitettyä vastatiedustelupalvelua. Tämä on olennainen rajoitus, koska vauhti lisää altistusta. Useampi yhteishanke tarkoittaa useampaa pääsyn saanutta henkilöä, useampaa arkaluonteisia vaatimuksia käsittelevää yritystä ja useampaa kumppania, joka joutuu luottamaan toisten turvallisuuskulttuuriin.

Epäonnistumisen hinta ei ole teoreettinen. Yritykset voivat menettää pääsyn ohjelmiin. Hallitukset voivat joutua viivästyttämään hankkeita, kun tutkijat selvittävät, mitä paljastui. Kumppanit voivat alkaa varoa teknisten vaatimusten, henkilötietojen tai toimittajatietojen jakamista. Luottamukseen perustuvilla puolustusmarkkinoilla vuoto voi hidastaa työtä jo ennen kuin operatiivista vahinkoa on osoitettu.

Rheinmetallin ja Leonardon yhteisyritys näyttää, millaisesta teollisesta altistuksesta voi olla kyse, vaikka yhteyttä Italian tapaukseen ei ole osoitettu. Rheinmetall ja Leonardo kuvaavat taisteluajoneuvoyhteistyötään eurooppalaiseksi teollisuushankkeeksi. Jos suojattu italialainen aineisto paljastaisi toimittajia, suorituskykyvaatimuksia tai yhteentoimivuusoletuksia, kumppaneilla olisi syytä huoleen. Julkinen näyttö ei osoita, että näin olisi tapahtunut.

Saksan uhkakuva selittää, miksi tapausta luetaan Italian ulkopuolella. Saksassa viranomaiset pitävät Venäjän vakoilua ja tietovarkauksia jo riskinä strategisille toimialoille. Nordrhein-Westfalenin sisäministeri Herbert Reul varoitti Zeitissä energia-, puolustus- ja logistiikka-alojen riskeistä. Kölner Stadt-Anzeiger puolestaan kertoi huolista, jotka koskevat puolustusyrityksiä, kuljetusreittejä ja yritysjohtoa. Tämä tausta tekee Italian tapauksesta Berliinissä ymmärrettävän, vaikka se ei osoita saksalaisyritysten joutuneen kohteeksi.

Belgian merkitys on tässä liittokunnan sijainti, ei tutkintavastuu. Naton arkistojen mukaan päämaja sijaitsee Brysselissä, ja Belgian kansallinen turvallisuusviranomainen hoitaa omassa järjestelmässään turvaluokiteltuun tietoon ja turvallisuusselvityksiin liittyviä tehtäviä, ulkoministeriön mukaan. Jos liittokunnan tietoa on päätynyt ulos, eurooppalainen ydinkysymys on, kuinka nopeasti kumppaneille kerrottiin.

Tapaus ei ole osoittanut Naton vaarantuneen. Se on kuitenkin näyttänyt, että Euroopan puolustusvoimistuma nojaa asiakirjavalvontaan, joka on edelleen kansallista, epätasaista ja osin näkymätöntä. Italian viranomaisten on annettava mahdollisimman selkeä lain sallima kuva siitä, mitä tiedostot olivat ja minne ne päätyivät. Naton ja kumppanihallitusten on puolestaan pystyttävä osoittamaan, että mahdollinen vahinko tarkistettiin, jos mukana oli suojattua liittokuntatietoa.