Latvia valmistelee venäläistuotteiden tuontikieltoa

Latvian ulkoministeriö on laatinut lakiesityksen, jolla kiellettäisiin tiettyjen teollisuustuotteiden tuonti Venäjältä ja Valko-Venäjältä. Esitys menisi pidemmälle kuin EU:n yhteiset rajoitukset (Fontanka). Tuotelistaa ei ole vielä julkaistu, ja juuri se ratkaisee paljon. Kapea kielto turvallisuusherkille tuotantopanoksille on helpompi perustella kansallisena turvallisuustoimena. Laaja teollisuustuotteiden kielto alkaa muistuttaa kauppapolitiikkaa. EU:n perussopimuksissa kauppapolitiikka kuuluu unionille, ei jäsenmaille.

Taloudellinen ongelma on suoraviivainen. Kansallinen tuontikielto nostaa latvialaisten yritysten kustannuksia ja kaventaa hankintavaihtoehtoja. Venäjän tuloihin vaikutus jää pieneksi, jos samat tavarat voivat tulla EU:hun jonkin toisen jäsenmaan tullin kautta ja liikkua sen jälkeen vapaasti sisämarkkinoilla, eli EU:n yhteisellä alueella, jolla tavarat kulkevat rajojen yli ilman sisäisiä tarkastuksia. Latvia kantaa kustannukset. Venäjä tuskin huomaa muutosta.

Miksi Latvia ei yleensä voi tehdä tätä — ja miksi se silti yrittää

EU-oikeus on tässä selvä. SEUT-sopimuksen 207 artikla antaa unionille yksinomaisen toimivallan ulkoisessa kauppapolitiikassa: tulleissa, kauppasopimuksissa ja toimissa, joilla suojaudutaan epäreilulta tuonnilta. SEUT-sopimuksen 3 artikla taas sanoo, että yksinomaisen toimivallan alalla vain EU voi toimia. Jäsenmaat eivät normaalisti voi päättää omin päin, mitä ulkomaisia tavaroita niiden rajan yli saa tuoda.

Latvian perustelu on, ettei kyse ole kauppapolitiikasta vaan turvallisuudesta. Perussopimukset sallivat kansallisia rajoituksia yleisen turvallisuuden perusteella 36 artiklan nojalla ja vakavissa kansainvälisissä kriiseissä 347 artiklan nojalla. Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan antaa Riialle vahvemman perusteen kuin mikään rauhanajan kiista antaisi.

Poikkeukset ovat silti kapeita. Ne eivät anna pysyvää oikeutta rakentaa rinnakkaista kansallista kauppasääntelyä. Jos Latvia voi soveltaa niitä teollisuustuotteisiin, joita Bryssel ei ole kieltänyt, samaa voisivat yrittää muutkin jäsenmaat eri uhkiin ja eri tuotteisiin vedoten. Se veisi EU:ta kohti 27:ää erillistä kauppajärjestelmää ja pois yhteisestä tulliliitosta. Yrityksille se tarkoittaisi lisää hallinnollisia kustannuksia ja kannustimen ohjata tavarat sen maan kautta, jonka säännöt ovat löyhimmät.

Maatalous oli koekierros: suuret luvut, rajallinen vaikutus

Latvia on jo kokeillut kansallista tuontikieltoa elintarvikkeissa. Maaliskuusta 2024 alkaen se on estänyt maataloustuotteiden ja eläinrehun tuonnin Venäjältä ja Valko-Venäjältä. Parlamentti jatkoi kieltoa heinäkuuhun 2027 ja perusteli sitä turvallisuustarpeella (Saeima). Latvia muutti myös julkisia hankintoja koskevia sääntöjään niin, että valtion sopimuksissa toimittajien on suljettava pois venäläistä ja valkovenäläistä alkuperää olevat tavarat (LV Portals).

Tuontiluvut romahtivat. Latvian ostot venäläisistä ja valkovenäläisistä rehutuotteista vähenivät 93 % ja viljoista 100 % verrattuna vuoden 2024 ensimmäiseen puoliskoon (Bauskas Dzīve). Latvian viranomaiset ovat kuitenkin itse todenneet, että EU:n laajuiset tullinkorotukset tekivät suuremman työn. Lisäksi kielto rajaa nimenomaisesti ulkopuolelle kauttakulkulastit ja tavarat, jotka ovat matkalla muihin EU-maihin (Baltic Times). Venäläistä alkuperää olevat tuotteet voivat yhä tulla EU:hun esimerkiksi Saksan tai Alankomaiden sataman kautta ja kiertää sen jälkeen unionissa. Latvialaiset tuojat menettävät pääsyn tavaraan; venäläiset viejät etsivät toisen oven.

Tämä on yksin toimimisen taloudellinen ydin. Latvialaiset yritykset maksavat enemmän vaihtoehtoisista toimittajista, tulliviranomaiset saavat lisää valvontatyötä ja Venäjän tulokanavat jäävät auki muiden sisääntuloreittien kautta.

Kuka ymmärtää Latviaa — ja kuka ei seuraa perässä

EU on jo kieltänyt muun muassa venäläisen hiilen, öljyn, teräksen, sementin, puun, alumiinin, kullan ja timanttien tuonnin (European Commission, Council). Latvian esitys kohdistuu niihin teollisuustuotteisiin, jotka ovat jääneet näiden rajoitusten ulkopuolelle.

Baltian maat ja Puola jakavat Riian halun tiukempiin toimiin. Liettua, Latvia ja Viro ovat yhdessä vaatineet EU:ta nopeuttamaan venäläisen öljyn tuontikiellon toimeenpanoa (LRT). Latvia on silti keinovalinnassaan yksinäisempi kuin tavoitteessaan. Puolan maatalousministeriö on varoittanut, että jäsenmaiden omat tuontikiellot voivat johtaa rikkomusmenettelyyn EU-tuomioistuimessa (Wiadomości Handlowe). Saksan painopiste on toisaalla: se selvittää, miten venäläiset tavarat päätyvät EU:hun välikäsien kautta Kazakstanista, Kiinasta ja Turkista, ja käyttää kohdennettuja tullitarkastuksia reitteihin ja yrityksiin, joissa pakotteiden kiertämisen riski on suurin (Bundestag).

Latvian kansallista mallia ei olla kiireellä kopioimassa.

Ennakkotapaus painaa enemmän kuin kauppamäärät

Ilman lakiluonnoksen tuotekoodeja suoraa kauppavaikutusta ei voi arvioida. Se voi jäädä pienemmäksi kuin oikeudellinen ennakkotapaus, jonka Latvia loisi. Euroopan komissio ei ole julkisesti reagoinut. Myös vaikutuksen kohteena olevien latvialaisten tuojien ja yritysten ääni puuttuu keskustelusta lähes kokonaan.

Jos Bryssel hyväksyy Latvian linjan hiljaisesti, muut eturintaman jäsenmaat saavat mallin kansallisille kielloille EU-pakotteiden ulkopuolella. Jos komissio haastaa toimen, sen on puolustettava pakotteiden oikeudellista rakennetta tilanteessa, jossa kohteena on Venäjän kauppa. Kummassakin tapauksessa yksi EU:n pienimmistä jäsenmaista pakottaa unionin vastaamaan kysymykseen, jota se on lykännyt: kuinka pitkälle kansallinen turvallisuus voi venyä yhteisessä kauppajärjestelmässä?