Mitsotakis hakee EU-infraan €60 miljardia

Kreikka valmistautuu EU:n neuvoston puheenjohtajakauteensa aikana, jolloin unionin seuraavasta seitsenvuotisesta budjetista käydään vaikea vääntö. Pääministeri Kyriakos Mitsotakisin tavoitteeksi on kerrottu 60 miljardin euron paketti eurooppalaisiin verkkoihin ja infrastruktuuriin, osaksi vuosien 2028–2034 budjettineuvotteluja (Deutschlandfunk).

Ajatus on poliittisesti selvä: infrastruktuurista halutaan nimike, jonka sekä budjettikuria vaativat maat että koheesiorahoituksesta riippuvat jäsenvaltiot voivat hyväksyä. Saksan Friedrich Merz on jo kutsunut komission kokonaisbudjettiesitystä "liian kalliiksi". Koska monivuotinen rahoituskehys vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän, yksikin hallitus voi pysäyttää koko paketin (TFEU Article 312).

EU:n neuvoston kiertävä puheenjohtajamaa ei kirjoita unionin budjettia. Se asettaa työjärjestyksen, johtaa ministerikokouksia, laatii kompromissitekstejä ja päättää, mitkä kiistat käsitellään yhdessä ja mitkä erillään (Council presidency). Budjettineuvottelussa tällä on merkitystä. Kun jokaisella maalla on veto-oikeus, asioiden järjestys voi ratkaista, syntyykö kauppaa lainkaan.

Ateena yrittää tehdä "verkoista" yhteisen nimittäjän. Samaan koriin voidaan pakata liikennekäytäviä, energiayhteyksiä, digitaalista infrastruktuuria sekä hankkeita, joilla on sekä sotilaallinen että siviilikäyttö. Turvallisuutta korostavat maat voivat myydä paketin kotimaassa strategisena investointina. Kehitysrahoitusta tarvitsevat maat voivat kutsua sitä kasvupolitiikaksi.

Elpymisrahan jälkeen

Ajoitus ei ole sattuma. EU:n elpymis- ja palautumistukiväline, pandemian jälkeen rakennettu investointirahasto, päättyy vuoden 2026 jälkeen. Vastaavan kokoista seuraajaa ei ole. Kreikalle kysymys on poikkeuksellisen konkreettinen: rahaston tuki vastasi noin 16–17:tä prosenttia BKT:stä, eli kyse on kasvua ylläpitäneen investointimoottorin katoamisesta (EUobserver).

Ilman korvaavaa välinettä ne maat, jotka nojasivat pandemian jälkeiseen EU-investointiin, menettävät tärkeän kasvulähteen juuri kun budjettiin kohdistuu uusia vaatimuksia.

Seuraava monivuotinen rahoituskehys, MFF, on EU:n seitsenvuotinen menokehys. Siihen pitäisi mahtua puolustus, Ukrainan jälleenrakennus ja laajentumiseen valmistautuminen. Samalla nettomaksajat eli maat, jotka maksavat EU:lle enemmän kuin saavat takaisin, haluavat pitää kokonaiskaton tiukkana (Council MFF page). Kreikan laskelma on, että infrastruktuuri voi olla budjettirivi, jonka vastustaminen on poliittisesti vaikeampaa kuin perinteisten tulonsiirtojen.

Puuttuva malli

Kreikan esityksen heikoin kohta on toistaiseksi sen epämääräisyys. Haluaako Ateena kasvattaa Verkkojen Eurooppa -välinettä, jolla rahoitetaan rajat ylittäviä liikenne-, energia- ja digihankkeita? Vai suojataanko koheesiorahoituksen kansallisia osuuksia? Tarvitaanko uutta yhteisvelkaa tai elpymisrahaston jälkeistä investointivälinettä?

Vaihtoehdot eivät ole teknisiä yksityiskohtia. Ne ratkaisevat, kuka kontrolloi rahaa.

Verkkojen Eurooppa -rahoitus suosii komission valitsemia rajat ylittäviä hankkeita. Koheesiopolitiikka suojaa jäsenmaiden omia rahoituspuitteita. Yhteisvelka nostaa vastarinnan etenkin velkojamaissa. Suunnitelmapohjaiset rahastot antaisivat Brysselille enemmän valtaa päättää maksueristä.

Rahoitusmalli ratkaisee myös päätöskynnyksen. Uudet EU-tason tulot, niin sanotut omat varat, vaativat erillisen neuvoston päätöksen ja ratifioinnin jokaisessa kansallisessa parlamentissa (TFEU Article 311). Kreikan virallista puheenjohtajaohjelmaa ei ole vielä julkaistu neuvoston verkkosivuilla. Pöydällä on siis poliittinen asemointi, ei valmis ohjelma.

Ateenan tarvitsema liittouma

Kreikka ei aja asiaa yksin. Puola haluaa suojata koheesiopolitiikan ja samalla esittää itärajan rautatiet, kaksikäyttöiset tiet ja energiayhteydet eurooppalaisena strategisena etuna (CEF, Military Mobility). Varsovan viesti on, ettei uusi turvallisuusrahoitus saa syödä aluekehitysrahaa.

Romania jakaa saman logiikan, mutta sen liikkumavara on kapeampi. Julkinen velka on 63,5 prosenttia BKT:stä, ja maa on EU:n liiallisen alijäämän menettelyssä, mikä tarkoittaa tiukempaa valvontaa julkiseen talouteen (European Commission EDP, ZF). Bukarest haluaa EU-avustuksia Mustanmeren yhteyksiin ja sotilaalliseen liikkuvuuteen, mutta vastustaa malleja, jotka vaatisivat raskasta kansallista yhteisrahoitusta.

Bulgarialle Kreikan avaus on hyvin käytännöllinen: teitä, satamia ja sähköyhteyksiä, jotka kulkevat etelään Kreikan kautta Egeanmerelle (TEN-T).

Vastapuolen määrittävät Saksa ja Alankomaat. Merzin hallitus ei vastusta infrastruktuuria sinänsä. Berliini ajaa kotimaassa laajaa investointiohjelmaa. Kiista koskee sitä, rahoitetaanko eurooppalaisia hankkeita suuremmasta EU-budjetista. Saksan johtamat jäsenmaat painoivat vuoden 2027 vuosibudjettia noin 8 miljardia euroa komission esityksen alle (Zeit). Berliini kehystää EU-prioriteettinsa kilpailukyvyn, ei suurempien tulonsiirtojen, kautta (Bundesregierung).

Alankomaat ja pohjoiset liittolaiset suhtautuvat yhä varauksella menojen kasvuun, vaikka puolustus- ja kilpailukykyperustelut voivat avata niille liikkumatilaa (Occitanie Europe).

Kreikka voi vaikuttaa siihen, millainen valikko neuvottelupöydälle tulee. Se ei voi pakottaa muita maksamaan laskua. Puheenjohtajakaudesta tulee merkityksellinen vain, jos Ateena pystyy muuttamaan "verkot" käyttökelpoisesta iskulauseesta rahoitusmalliksi, jonka sekä koheesiomaat että nettomaksajat voivat puolustaa omille äänestäjilleen.