Pariisi ja Berliini hautaavat FCAS-hävittäjähankkeen

Euroopan hävittäjähankkeet kaatuvat harvoin siihen, ettei koneita osattaisi rakentaa. Ne kaatuvat, kun kansallinen päätösvalta, yritysten kilpailu ja teollisen työnjaon politiikka törmäävät. Ranskan, Saksan ja Espanjan FCAS-raidan katkeaminen on merkittävää, koska Euroopalta puuttuu yhä toimiva tapa ratkaista, kuka johtaa, kuka omistaa teknologian ja kuka maksaa, kun yhteistyö säröilee.

FCAS:n piti yhdistää uusi taistelukone, droonit ja yhteinen digitaalinen verkko. Rafalen ja Eurofighterin oli määrä väistyä ajan myötä laajemman järjestelmän tieltä, kuten Tagesschau on kuvannut. Pariisi ja Berliini ovat nyt myöntäneet hävittäjäytimen epäonnistumisen, kun Dassault ja Airbus eivät päässeet sopuun siitä, kenellä ohjelmassa olisi todellinen määräysvalta.

Kamppailu johdosta

Riita ei koskenut vain koneen suunnittelua. Dassault halusi aidon päävastuun hävittäjästä. Airbusin Saksan ja Espanjan yksiköt ajoivat rakennetta, joka turvaisi niiden omat teolliset roolit. Tätä jakoa on avannut Opex360. Ranska halusi pitää hallinnassaan myös koneen ytimen ja teknologiat, jotka liittyvät sen omiin sotilaallisiin tarpeisiin. Public Sénatin mukaan kumppanit alkoivat vetää eri suuntiin jo varhain.

Berliini yrittää nyt muuttaa epäonnistumisen neuvotteluvaltiksi. Airbus ja useat saksalaiset kumppanit ovat esitelleet Team Gen 6:n teollisena vaihtoehtona, mutta se ei vielä ole sama asia kuin valtion rahoittama ohjelma. Saksa punnitsee yhä F-35-lisähankintoja, toista kansainvälistä hankeraitaa tai vahvempaa Airbus-vetoista eurooppalaista vaihtoehtoa, kuten Zeit kertoi.

Teollisuus voi puhua eurooppalaisesta ratkaisusta, mutta hallitukset päättävät, seuraavatko rahat ja sotilaallinen doktriini mukana. Espanja on vaikeassa asemassa, koska sen yritykset ovat jo sitoneet FCAS:iin poliittista ja teknistä pääomaa. Indra, Airbus, GMV, Oesia, ITP Aero ja Sener varoittavat, etteivät ne voi enää menettää aikaa tai jo kertynyttä osaamista, El Mundon mukaan. Madrid ei ole vielä julkisesti sitoutunut Berliinin johtamaan korvaavaan hankkeeseen.

Bryssel voi maksaa, ei komentaa

EU:n institutionaaliset välineet eivät ulotu kiistan ytimeen. Komission puolustusagenda, yhteishankintoja koskevat säännöt ja parlamentin EDIP-neuvottelulinja voivat palkita yhteistyötä. Ne eivät voi määrätä Ranskalle, Saksalle tai Espanjalle, mikä yhtiö johtaa strategista asejärjestelmää.

Tästä FCAS opettaa Euroopalle eniten. Bryssel voi tukea yhteistyötä rahalla, mutta se ei voi hallita suvereniteettikiistoja mantereen herkimmissä puolustushankkeissa. FCAS kaatui siinä kohdassa, jossa "eurooppalaisuus" lakkasi olemasta iskulause ja muuttui kysymykseksi määräysvallasta.

Vaihtoehtojen paino kasvaa

Katkos nostaa heti Saabin arvoa, koska Ruotsilla on yhä toimiva hävittäjäekosysteemi. Airbus on selvittänyt keskusteluja Saabin kanssa ainakin puolen vuoden ajan, Reuters raportoi Global Banking & Financen välittämänä. Myös Italian GCAP-piirin neuvotteluasema vahvistuu, koska Saksan on nyt vertailtava vaihtoehtoja eikä vain paikattava FCAS:ia.

Puola ja itäinen sivusta arvioivat koko kiistaa toimituskyvyn, Nato-yhteensopivuuden ja nopeuden kautta. Varsova on jo tilannut 32 F-35-hävittäjää, ja Puolan sotilaallisessa suunnittelussa on avoimesti kallistuttu lisähankintoihin vuosille 2025–2039. Näille hallituksille FCAS ei koskaan ollut lähivuosien pelotevastaus. Sen epäonnistuminen silti heikentää väitettä, että eurooppalainen teollisuus pystyy toimittamaan yhteistä suorituskykyä ajoissa.

Pienemmät maat näkevät kustannuksen vielä vähäisemmällä vaikutusvallalla. Belgian Bart De Wever kutsui hankkeen pysäyttämistä “puhtaaksi typeryydeksi”, kun belgialaisyritykset olivat saaneet suunnitellusta 68 milj. eurosta vain 10–20 milj. euroa. Epäsuhta on olennainen: teollisen ytimen ulkopuoliset maat voivat kannattaa strategista autonomiaa, mutta ne eivät voi pakottaa ydinmaita tekemään siitä toimivaa.

Jäljellä olevat kysymykset ovat poliittisia. Muuttaako Saksa Team Gen 6:n todelliseksi valtion tukemaksi ohjelmaksi vai jatkaako se tasapainoilua F-35:n, GCAP:n, Saabin ja Airbusin välillä? Seuraako Espanja Berliiniä, neuvotteleeko se Pariisin kanssa vai säilyttääkö se liikkumatilaa? Voiko Ranska pitää yhteiset pilvielementit mukana ja samalla komentaa hävittäjäydintä? FCAS jättää Euroopalle saman ratkaisemattoman kysymyksen, josta se alkoi: kun johtajat lupaavat yhteistä suorituskykyä, kuka saa lopulta päättää?