Puola pääsee Patriot-ohjusten tuotantoon

Pulan logiikka ajoi sopimusta. Puola sai 26. toukokuuta Yhdysvalloilta alustavan hyväksynnän PAC-3 MSE Patriot -torjuntaohjusten yhteistuotannolle Puolassa. Apulaispuolustusministeri Cezary Tomczykin mukaan kokonaisuus ulottuu myös HIMARS-raketteihin ja Hellfire-ohjuksiin (Fakt). Yhdysvaltain alkuvuoden Iran-kampanja kulutti noin 2 330 PAC-3-torjuntaohjusta, arviolta puolet maailman varastosta (CSIS). Yhdysvaltain nykyinen tuotantokyky ei paikkaa vajetta riittävän nopeasti. Washington tarvitsee lisää tuotantolinjoja, ja Puola tarjoaa niille paikan.

Sopimuksen raja on silti selvä. Komponentit, piirustukset ja jälleenvienti pysyvät Yhdysvaltain oikeudellisessa valvonnassa ITAR-säännöstön kautta. ITAR eli International Traffic in Arms Regulations on Washingtonin järjestelmä puolustusteknologian viennin kontrollointiin. Puola saa tehtaan, ei teollista itsenäisyyttä.

Signaali, ei tuotantolupa

"Alustava hyväksyntä" on poliittinen signaali, ei vielä lupa valmistaa ohjuksia. Ennen kuin yksikään ohjus valmistuu puolalaiselta kokoonpanolinjalta, Varsovan ja Washingtonin on neuvoteltava valmistuslisenssit ja teknisen avun sopimukset. Jokainen niistä vaatii Yhdysvaltain ulkoministeriön hyväksynnän ja ilmoituksen kongressille. Puolalaisyritykset valmistavat jo laukaisulaitteiden osia ja rakettimoottorien segmenttejä (Army Recognition). Kokonaisten torjuntaohjusten kokoonpano on eri asia. Unianin mukaan asiantuntijat arvioivat, että Puola voisi valmistaa valmiita ohjuksia aikaisintaan viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Hakupää, taistelukärki ja ohjausjärjestelmä pysyvät amerikkalaisena immateriaalioikeutena. Lockheed Martin säilyttää suunnitteluvastuun.

Puola ei ole ainoa maa, jolle tällaista järjestelyä tarjotaan. PAC-3-ohjusten vuosituotanto on noin 620 kappaletta, ja tavoitteena on nostaa määrä 2 000:een vuoteen 2030 mennessä (Lockheed Martin). Naton tilausjono ylittää 4 300 ohjusta, mikä vastaa nykyvauhdilla seitsemän vuoden tuotantoa (CSIS). Espanja, Saudi-Arabia ja Japani saavat rinnakkaisia yhteistuotantotarjouksia. Yksi tehdas Camdenissa Arkansasissa ei riitä maailman kysyntään.

Törmäys Brysselissä

Välitön ristiriita syntyy Brysselissä. EU:n SAFE-väline eli Security Action for Europe on 150 miljardin euron puolustuslainoitusjärjestely. Sen ehtojen mukaan vähintään 65 prosenttia komponenttien arvosta on oltava eurooppalaista alkuperää (EU Defence). Puolassa koottavat PAC-3-ohjukset eivät todennäköisesti täytä rajaa. Ohjausjärjestelmä, taistelukärki ja rakettimoottori ovat yhdysvaltalaista teknologiaa.

Tämä jakaa eurooppalaisen ilmapuolustuksen kahteen koriin. Euroopassa suunnitellut järjestelmät, kuten ranskalais-italialainen SAMP/T ja Saksan IRIS-T, voivat saada EU-rahoitusta. Yhdysvaltain lisenssillä valmistettavat järjestelmät eivät välttämättä voi, vaikka kokoonpano tapahtuisi Euroopassa. Puolan on määrä saada SAFE-järjestelmästä 43,7 miljardia euroa (Breaking Defense), mutta sen keskeisin ilmapuolustushanke voi jäädä rahoituksen ulkopuolelle. Sama epäselvyys koskee Belgian suunnitelmaa koota F-35-hävittäjiä Italiassa (Army Recognition). Brysselissä ei ole ratkaistu, lasketaanko amerikkalaisilla piirustuksilla Euroopassa valmistettu ase eurooppalaiseksi.

Neljä ilmapuolustuslinjaa, ei yhteistä ohjausta

Puolan ratkaisu syventää hajanaisuutta, joka on jo pitkällä. Varsova jättäytyi tietoisesti Saksan vetämän ESSI-hankkeen ulkopuolelle. European Sky Shield Initiative on 23 maan ilmatorjunnan yhteishankintaryhmä, mutta Puola rakentaa omaa kansallista järjestelmäänsä (DBwV). Ranska tarjoaa SAMP/T-järjestelmää eurooppalaiseksi vaihtoehdoksi. Maan puolustusvoimien komentaja sanoi senaatille, että järjestelmä torjuu liikehtiviä ballistisia ohjuksia, joiden kanssa Patriotilla on vaikeuksia (Opex360). Erillinen 13 maan koalitio käynnistettiin Kiovassa toukokuussa. Sen tavoitteena on tuottaa ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettuja ohjuksia kokonaan Euroopassa (Euromaidanpress).

Euroopassa on siis vähintään neljä rinnakkaista ilmapuolustushanketta, eikä SAFE, jonka piti vahvistaa ja yhdistää Euroopan puolustusteollisuutta, pysty vielä määrittämään, mitkä niistä kelpaavat rahoitettaviksi. Puola saa todellista tuotantokykyä lähemmäs itärajaa. Niin kauan kuin Bryssel ei päätä, riittääkö eurooppalainen kokoonpano eurooppalaisuudeksi, EU:n suurin puolustusrahasto ja sen tärkein itäinen jäsenmaa vetävät osin eri suuntiin.