Varustelu nostaa euroalueen velan 91.2%:iin

Euroalueen julkinen velka nousee tänä vuonna 90,2 prosenttiin BKT:stä ja jatkaa kasvuaan 91,2 prosenttiin vuoteen 2027 mennessä, arvioi Euroopan komissio kevään talousennusteessaan. Velka kasvaa nopeammin kuin komissio ennakoi viime syksynä. Euroopan varustautumisen ja julkisen talouden rajojen törmäys näkyy jo tämän vuoden budjeteissa.

Riskin mittakaava tarkentui viime viikolla Nikosiassa pidetyssä EU:n valtiovarainministerien epävirallisessa kokouksessa. IMF:n Alex Pienkowski esitteli laskelman, jonka mukaan Euroopan keskimääräisen maan velka nousisi 130 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2040 mennessä, jos hallitukset eivät sopeuta julkista taloutta lainkaan (Athens Times, Asharq Al-Awsat). Luku ei ole ennuste vaan varoitus tekemättä jättämisen hinnasta: matemaattinen kuva siitä, mitä tapahtuu, kun puolustusmenot kasvavat eikä mistään muusta tingitä (Cyprus Mail).

Varustautumisen laskuoppi

Mekanismi tunnetaan. IMF:n huhtikuun World Economic Outlook -raportissa tarkasteltiin aiempia puolustusmenojen kasvukausia. Kun maa ajautuu yli kaksi ja puoli vuotta kestävään varustelusykliin, sotilasmenot kasvavat keskimäärin noin 2,7 prosenttiyksikköä BKT:stä. Noin kaksi kolmasosaa lisäyksestä rahoitetaan velalla, ei leikkaamalla muita menoja. Julkinen velka kasvaa noin 7 prosenttiyksikköä BKT:stä kolmessa vuodessa.

EU:n uudistetun finanssipoliittisen sääntökirjan, vakaus- ja kasvusopimuksen, piti hallita tällaisia paineita. Sopimus määrittää alijäämä- ja velkarajat, joita jäsenmaiden on tarkoitus noudattaa. Viime vuonna EU loi "kansallisen poikkeuslausekkeen", joka sallii puolustusmenoihin enintään 1,5 prosentin BKT-osuuden vuosittaisen lisäliikkumavaran. Sen on tähän mennessä ottanut käyttöön 17 jäsenmaata, Saksasta Kreikkaan.

Poikkeuslauseke auttaa kuitenkin lähinnä maita, jotka olivat valmiiksi lähellä sääntöjen rajoja. Ranska ja Italia, euroalueen toiseksi ja kolmanneksi suurimmat taloudet, eivät ole hakeneet sitä käyttöönsä. Ne haluavat käyttää enemmän puolustukseen, mutta luvut eivät anna tilaa. Ranskan alijäämä on noin 5,5 prosenttia BKT:stä, Italian noin 7,4 prosenttia (Euroopan komissio). Molemmat ovat jo EU:n liiallisten alijäämien menettelyssä, joka on kurinpitoprosessi kolmiprosenttisen alijäämärajan rikkoneille maille. Puolentoista prosenttiyksikön lisätila ei muuta asetelmaa, jos lähtötaso on jo kaksinkertainen sallittuun nähden.

Kuka voi velkaantua ja kuka ei

Saksa lähtee noin 64 prosentin BKT-velkasuhteesta, joten se voi lainata puolustukseen ilman, että velka karkaa heti vaikeasti hallittavaksi. Komission arvion mukaan Saksan velka nousee vain 68 prosenttiin vuoteen 2027 mennessä (Euroopan komissio). Baltian maat, Puola ja Pohjoismaat ovat samantapaisessa asemassa.

Ranskan velan arvioidaan nousevan yli 120 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2027 mennessä (Euroopan komissio). Italian velka kohoaa 139,2 prosenttiin (EUNews). Molemmat maat ovat mukana SAFE-lainoissa. SAFE eli Security Action for Europe on EU:n uusi väline, jossa unioni lainaa yhdessä 150 mrd. euroa ja välittää rahoituksen jäsenmaille puolustushankintoihin matalalla korolla (EU:n neuvosto). Ehdot ovat edulliset, mutta lainat kirjataan silti kansalliseen velkaan.

Finanssipoliittinen sääntökirja jättää eniten paineessa olevat maat ahtaalle ja palkitsee ne, joilla oli liikkumavaraa jo ennen kriisiä. ECFR:n mukaan kyse on EU:n ratkaisemattomasta finanssipoliittisesta jakolinjasta.

Poliittinen lasku

Nikosian kokous ei tuonut sopua puolustuksen yhteisvelasta, finanssipoliittisten tavoitteiden muuttamisesta eikä uusista välineistä korkean velan maille. IMF arvioi, että puolustus, energiaturvallisuus ja innovaatiot voidaan nähdä eurooppalaisina julkishyödykkeinä. Ajatus viittaa siihen, että yhteinen rahoitus olisi taloudellisesti perusteltua. IMF esitti sen kuitenkin yhtenä vaihtoehtona rakenneuudistusten ja talouden sopeutuksen rinnalla eikä suositellut yhtä ratkaisua muiden yli.

Bruegel-ajatuspaja on jo päätellyt, että uudistetut finanssisäännöt tarvitsevat uuden korjauksen. OECD varoittaa, että puolustusmenot tukevat taloutta lyhyellä aikavälillä mutta kasvattavat pitkän aikavälin julkisen talouden painetta, elleivät ne ratkaise taustalla olevia kasvuongelmia.

Nikosia jätti auki kysymyksen, joka määrittää Euroopan seuraavaa vuosikymmentä: kuka maksaa turvallisuuden ja mistä rahat otetaan, kun laskut erääntyvät? Poikkeuslausekkeiden ja alijäämämenettelyjen välissä vaaleilla valittujen hallitusten on lopulta päätettävä, mitkä julkiset palvelut supistuvat. Toistaiseksi niiltä ei ole vaadittu vastausta.