16 EU-maata torjuu puolustusloikan

Kuusitoista EU:n jäsenmaata vastusti 26. toukokuuta Euroopan komission esitystä vuosien 2028-2034 budjetiksi. Niiden mukaan komissio leikkaa rahaa maataloudelta ja köyhemmiltä alueilta rahoittaakseen puolustusmenojen kasvua, josta hyötyvät etenkin maat, joilla on omaa aseteollisuutta. Vastapuolella ovat pohjoiset nettomaksajat, jotka haluavat kevyemmän budjetin ja painopisteen turvallisuuteen sekä kilpailukykyyn. Jaossa on lähes 2 biljoonaa euroa.

Sukupolven suurin menosuunnan muutos

Komission esitys muuttaa EU:n rahankäyttöä poikkeuksellisen jyrkästi. Maatalouden ja koheesiopolitiikan osuus, eli viljelijöille ja köyhemmille alueille maksettavat tuet ja investointirahat, laskisi 62 %:sta noin 44 %:iin EU:n kokonaismenoista (European Commission). Yhteisen maatalouspolitiikan CAP:n tuet pienenisivät nimellisesti 24 % vähintään 295,7 mrd. euroon (capreform.eu). Koheesiorahoitus kutistuisi reaalisesti noin 15 % (CEPR).

Puolustuksen ja kilpailukyvyn rahoitus viisinkertaistuisi noin 131-140 mrd. euroon (Finabel). Koko budjetti kasvaisi lähes 2 biljoonaan euroon, mutta kasvu menisi käytännössä uusiin painopisteisiin.

Komissio muuttaa samalla rahan maksutapaa. Nykyinen kustannusten korvaaminen, jossa jäsenmaa käyttää rahaa ja Bryssel maksaa jälkikäteen, korvautuisi yhä enemmän tulosperusteisella mallilla. Se muistuttaa koronapandemian jälkeistä elpymisrahastoa: rahat maksetaan vasta, kun sovitut uudistukset ja välitavoitteet täyttyvät. Tämä antaisi komissiolle aiempaa enemmän valtaa siihen, miten jäsenmaat käyttävät EU-varoja. Saajamaiden huoli ei koske vain leikkausten määrää vaan myös päätösvallan siirtymistä Brysseliin.

Kuka rahat lopulta saa

Puola on EU:n suurin nettosaaja, noin 12,9 mrd. euroa vuodessa, ja se nojaa vahvasti koheesiorahoitukseen (IW Köln). Etelä- ja Itä-Euroopassa EU-raha muodostaa suuren osan julkisista investoinneista. Yhteisen julistuksen allekirjoittaneet 16 maata tulevat pääosin näiltä alueilta ja muodostavat enemmistön jäsenmaista. Niiden mukaan leikkaukset osuvat juuri niihin politiikkoihin, joista ne hyötyvät eniten (Latvian MFA, Euronews).

Aseteollisuuden kartta näyttää toisenlaiselta. Saksalla, Ranskalla ja Ruotsilla on puolustusteollisuutta, joka pystyy kilpailemaan uusista sotilashankinnoista (Bruegel). Saksa on jo EU:n suurin nettomaksaja, noin 19,8 mrd. euroa vuodessa (Euronews). Uudessa budjetissa siitä voisi tulla sekä suurempi maksaja että suurempi hyötyjä. Menosuunta ei siis siirrä rahaa vain politiikkalohkojen välillä. Se siirtää sitä myös maiden välillä.

Velkaa aseisiin, ei siltoihin

Koalition terävin perustelu koskee epäsuhtaa, jota komission on vaikea selittää. EU hyväksyi viime vuonna 150 mrd. euron yhteisen velanoton SAFE-välineellä, jolla rahoitetaan puolustushankintoja (Council of the EU). Komissio ei hyväksynyt vastaavaa mallia alueellisille investoinneille. Etelä- ja Itä-Euroopan hallitusten kysymys on yksinkertainen: jos EU voi ottaa yhteistä velkaa aseisiin, miksi ei teihin ja sairaaloihin?

Kysymys painaa enemmän, koska 800 mrd. euron elpymis- ja palautumistukiväline päättyy vuonna 2026. Sen poistumisen arvioidaan hidastavan siitä riippuvaisten maiden BKT-kasvua vuodesta 2027 alkaen 0,25 prosenttiyksikköä vuodessa (EC Spring 2026 Forecast). Euroopan parlamentti on äänestänyt 10 % suuremman budjetin puolesta kuin komissio esittää (European Parliament). Budjetti vaatii kuitenkin neuvostossa yksimielisyyden, joten Alankomaiden, Ruotsin ja Itävallan kaltaisilla säästäväisillä mailla on käytännössä veto-oikeus.

Varsinaiset neuvostoneuvottelut eivät ole vielä alkaneet. Kun ne todennäköisesti syksyllä käynnistyvät, 16 koheesiomaalla on määrällinen enemmistö mutta ei yksin estävää voimaa. Säästäväisillä mailla on veto-oikeus mutta ei enemmistön tukea. Näiden asemien väliin rakentuu EU:n seuraava seitsemän vuoden budjetti.