Pietarin iskut sulkivat Suomen ilmatilaa

Suomen hävittäjät nousivat 4. heinäkuuta Suomenlahden ylle. Viranomaiset sulkivat ilmatilaa ja keskeyttivät meriliikennettä useiksi tunneiksi (Yle, MTV Uutiset). Syynä ei ollut Suomeen kohdistunut hyökkäys, vaan Ukrainan lennokki-isku Venäjän öljyinfrastruktuuriin Pietarin lähellä. Helsingissä ei voitu sulkea pois mahdollisuutta, että romua tai harhautuneita ammuksia päätyisi Suomen alueelle.

Isku osui Pietarin öljyterminaaliin, joka on yksi Venäjän suurimmista polttoaineen vientikeskuksista Itämerellä. Terminaalin vuotuiseksi läpivienniksi on arvioitu noin 12,5 miljoonaa tonnia (Kyiv Independent, MTV Uutiset). Presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvasi operaatiota Ukrainan "pitkän kantaman pakotteiksi" ja sanoi joukkojen iskeneen myös Kronstadtiin, jossa sijaitsee Venäjän Itämeren laivaston tukikohta (Al Jazeera, NV). Venäjän viranomaiset myönsivät iskun öljyterminaaliin, mutta eivät vahvistaneet Kronstadtiin kohdistuneita vaurioita.

Helsinki päätti yksin ja heti

Suomen reaktio oli nopea ja kansallinen. Puolustusvoimat rajoitti ilmailua ja meriliikennettä itäisellä Suomenlahdella, koska lennokkien pysymisestä Venäjän puolella ei ollut varmuutta (Yle). Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen valvontaa ja torjuntavalmiutta oli vahvistettu (MTV Uutiset). Liikenne palautui noin neljän tunnin kuluttua (Yle).

Harhautuneet ammukset ovat vain osa riskiä. Suomalainen puolustusteknologian asiantuntija arvioi Ruotuväelle, että Venäjän voimakas GPS- ja GNSS-häirintä, jolla se suojaa omia tukikohtiaan, voi ohjata lennokkeja sivuun reitiltään ja kohti Suomea (Ruotuväki). Rajat ylittävä uhka voi siis syntyä myös Venäjän omasta lennokkitorjunnasta, vaikka Ukraina tähtäisi venäläisiin kohteisiin.

Asetelma pakottaa Helsingin saman valinnan eteen joka kerta, kun Ukraina iskee Suomenlahden lähialueilla: suljetaanko ilmatilaa varmuuden vuoksi vai hyväksytäänkö riski? Valmista Nato-menettelyä tähän ei ole. EU-mekanismi ei käynnisty automaattisesti. Operatiivinen kustannus jää kansalliselle pääkaupungille sodassa, jota se ei käy.

Sama isku, eri tulkinta

Maantiede määrittää, miten iskuja luetaan. Puolan pääministeri Donald Tusk kommentoi julkisesti varoituksia mahdollisista Venäjän provokaatioista Puolaa tai Baltian maita vastaan (Rzeczpospolita). Puolalainen puolustusmedia kytki iskut Vladimir Putinin myöntämiin kotimaan polttoaineongelmiin (Defence24). Varsovasta katsottuna Venäjän taloudellinen kuluminen ja vastatoimien riski kuuluvat samaan kuvaan.

Saksalaisessa mediassa tapaus näyttäytyi ennen kaikkea merkkinä Venäjän talouspaineesta, ei välittömänä turvallisuuskysymyksenä (Zeit). Reutersin tietoihin viitannut n-tv kertoi, että Ukrainan iskut leikkasivat Venäjän dieselin ja kaasuöljyn vientiä kesäkuussa 39 prosenttia. Mitä lähempänä maa on itäistä sivustaa, sitä selvemmin isku Venäjän öljyyn muuttuu rajaturvallisuuskysymykseksi. Lännempänä se kirjataan helpommin talouspaineeksi.

Kuka päättää pysäyttämisestä, sulkemisesta ja eskalaatiosta?

Itämerta säännellään EU:n säännöillä, valvotaan kansallisilla merivoimilla ja puolustetaan Naton kautta. Bryssel laatii pakotteet (European Commission). Epäilyttävän aluksen seuraaminen on silti eri asia kuin sen pysäyttäminen ja tarkastaminen. Se on poliittinen päätös, joka kuuluu kullekin hallitukselle.

Kun Ruotsi kiristi varjolaivaston tankkereiden valvontaa, Greenpeacen selvityksen mukaan alukset siirtyivät pidemmille reiteille Saksan aluevesien kautta (FinanzNachrichten). Yhden maan valvontapaine siirtää riskin seuraavalle.

Ukrainan iskut heikentävät Venäjän polttoaineviennin kapasiteettia. Euroopassa seurauksena on ketju nopeita operatiivisia päätöksiä, jotka jokainen Itämeren valtio tekee lopulta itse: milloin ilmatila suljetaan, tarkastetaanko alus, miten lennokkien rajanylitysriski käsitellään. Suomi teki 4. heinäkuuta ratkaisun tilanteen mukaan. Todennäköisesti sama on edessä uudelleen. Iskut ovat nostaneet esiin kysymyksen, johon Nato tai EU ei ole vielä vastannut: rakennetaanko harmaan alueen tilanteisiin yhteinen toimintamalli vai jatkavatko maat riskin kantamista yksin.