Gripenit torjuivat venäläiskoneita NATO-komennossa

Ruotsalaiset Gripenit nousivat ilmaan, ja venäläiskoneet pysyivät Ruotsin ilmatilan ulkopuolella. Naton pohjoinen ilmaoperaatiokeskus CAOC Bodø liitti hälytyslennon osaksi Itämeren laajempaa ilmatilannekuvaa. Ruotsin lähialueen tavanomainen tunnistuslento muuttui samalla testiksi Naton uusimmalla sivustalla: kansalliset hävittäjät, liittokunnan tehtävänanto ja jaettu riski (Straits Times, DW).

Valtiot omistavat yhä koneet, lentäjät ja tukikohdat sekä päättävät aseiden käytöstä. Nato tuo yhteisen tutkakuvan, komentoketjun ja ilmatilan valvontajärjestelmän, jonka varassa hävittäjät pidetään valmiudessa itäisellä sivustalla (NATO, Atlantic Council). Ruotsin liittyminen tähän ketjuun muuttaa maantiedettä. Ruotsalainen hälytyslento ei enää pääty vain Ruotsin rajalle.

Kansalliset koneet, yhteinen ilmatilanne

Pohjoinen sivusta on nyt aiempaa yhtenäisempi. Suomi ja Ruotsi ovat kytkeneet Itämeren ja pohjoisen ilmatilat lähemmäs toisiaan. Nato saa lisää kiitoteitä, sensoreita ja hävittäjävaihtoehtoja Venäjän luoteisreunan ympärille. Suomen uutisointi piti mittasuhteet kohdallaan: Ruotsin ilmatilaa ei loukattu, ja hälytyslento sopi Itämeren jatkuvan pelotteen kaavaan (Yle, MTV Uutiset).

Harjoitukset näyttävät, miten maantiede muuttuu sotilaalliseksi käytännöksi. Ramstein Flag yhdisti Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan, kun CAOC Bodø johti lentoja Naton ilmaesikunnan alaisuudessa (Yle, High North News). Hävittäjä on näkyvä osa järjestelmää. Vaikeampi voimavara on sen takana oleva verkko: tutkasyötteet, suojatut datayhteydet, ilmatankkaus, komentopaikat ja lupa toimia nopeasti.

Kaliningrad antaa asetelmalle painon. Venäläiskoneet liikkuvat Manner-Venäjän ja erillisalueen välillä käytävissä, jotka koskevat Ruotsia, Tanskaa, Puolaa ja Baltian maita. Naton hävittäjät nousevat Itämerellä toistuvasti tunnistamaan ja saattamaan venäläiskoneita, myös sellaisia, jotka lentävät ilman transponderia, lentosuunnitelmaa tai radioyhteyttä (Lrytas / ELTA). Menettely on tuttu. Tahti kuluttaa henkilöstöä ja kalustoa.

Kustannus jää tutkan alle

Baltian maat näyttävät vaihtokaupan selvästi. Viro, Latvia ja Liettua nojaavat liittolaisten rotaatioihin pysyvässä ilmavalvonnassa, koska ne eivät pysty tuottamaan hävittäjäsuojaa yksin. Kun ranskalainen Rafale nousi Šiauliaista ampumaan alas droonin Latvian yllä, yhdestä kansallisesta osastosta tuli alueellinen suoja (LRT, Latvia Defence Ministry).

Tämä on pelotetta käytännössä. Samalla näkyy lasku. Kalliit hävittäjät käyttävät lentäjien tunteja, huoltojaksoja ja asekapasiteettia uhkiin, jotka voivat olla halpoja, hitaita tai epäselviä. Jokainen lähtö rauhoittaa liittolaisia. Jokainen lähtö myös kuluttaa valmiutta.

Saksan Alarmrotte eli jatkuvassa valmiudessa oleva hävittäjäpari näyttää järjestelmän kypsän osan: tunnista, pysäytä, saata, raportoi (Bundeswehr). Droonipuolustus on keskeneräisempi kerros. Saksassa keskustelu kohdistuu matalampaan ilmatilaan, jossa vastuu jakautuu armeijan, poliisin ja siviiliviranomaisten kesken. Vastuuraja voi hämärtyä ennen kuin uhka on selvä (taz).

Aukko on olennainen, koska Venäjän ei tarvitse tehdä jokaisesta tunnustelusta kriisiä. Riittää, että syntyy kitkaa ja päätöspaineita: noustaanko ilmaan vai odotetaanko, tunnistetaanko vai käytetäänkö voimaa, kulutetaanko kallis torjuntakyky vai hyväksytäänkö riski. Ilmavalvonta käsittelee miehitetyt koneet hyvin. Droonien ja lentokoneiden yhdistetty paine on vaikeampi.

Euroopan kilpi nojaa yhä Washingtoniin

Puolalle Itämeri on vahvistusten näyttämö, ei pelkkä partioalue. Kaliningrad voi vaikeuttaa Naton liikettä ilma- ja merireiteillä, joilla on merkitystä alueellisessa kriisissä (MON, IEŚ). Nato voi määrätä koneita liikkumaan sovittujen suunnitelmien mukaan. Poliittinen ja oikeudellinen vastuu voimankäytöstä jää silti valtioille.

Tästä alkaa Euroopan oma kiista. Nato tekee reaaliaikaisen sotilaallisen työn. EU rakentaa hitaampia kerroksia: puolustustuotantoa, sotilaallista liikkuvuutta, infrastruktuurin kestävyyttä ja pakotteita. Ne ovat tärkeitä välineitä, mutta ne eivät nosta hävittäjää ilmaan minuuteissa.

Syvempi riippuvuus on yhä amerikkalainen. Atlantic Councilin ilma-aluetta koskevan arvion mukaan Naton ilmavoima nojaa edelleen vahvasti Yhdysvaltain johtamisjärjestelmiin, tiedusteluun, valvontaan ja maalinosoitukseen, ilmatankkaukseen, sensoritiedon yhdistämiseen ja lentotukikohtien kestävyyteen (Atlantic Council). Ruotsi ja Suomi vahvistavat Euroopan pohjoista sivustaa. Ne eivät poista peruskysymystä: pystyvätkö Euroopan valtiot ylläpitämään näkymätöntä arkkitehtuuria, joka tekee jokaisesta näkyvästä hälytyslennosta uskottavan.