Belgia jäi ilman fregatteja

Belgian fregatti Leopold I on ollut belgialaisraporttien mukaan yhdysvaltalaisessa satamassa teknisen vian vuoksi noin kolme viikkoa. Sen ainoa sisaralus Louise-Marie siirtyy suunniteltuun huoltoon. Päällekkäisyys jättää Naton ja EU:n jäsenmaan ilman yhtäkään käyttövalmista raskasta saattajataistelualusta. Yksi mekaaninen vika nollasi käytännössä Belgian koko fregattipanoksen yhteiseen meripuolustukseen.

Nato ja EU pyytävät aluksia. Jäsenmaat toimittavat ne, jos toimittavat.

Naton monikansalliset laivasto-osastot näyttävät liittokunnan omilta voimilta, mutta jokainen alus kuuluu kansalliselle merivoimille. Natolla ei ole omaa laivastoa. Se kierrättää jäsenmaiden antamia fregatteja pysyvissä, korkeassa valmiudessa pidettävissä osastoissa (NATO MARCOM, NATO).

EU toimii samalla logiikalla. Esimerkiksi ASPIDES, Punaisenmeren saattomissio, joka suojaa kauppamerenkulkua huthien hyökkäyksiltä, riippuu kokonaan aluksista, jotka hallitukset päättävät lähettää (Council of the EU, Operation ASPIDES).

Valtasuhde on tässä yksinkertainen. Nato ja EU voivat koordinoida, suunnitella ja pyytää. Kansalliset hallitukset omistavat alukset, päättävät huoltoaikataulut, palkkaavat miehistöt ja ohjaavat hankinnat. Kun Belgian kahden fregatin laivasto putoaa nollaan, korvaavaa alusta ei ilmesty liittokunnan esikunnasta. Toinen liittolainen paikkaa aukon, tai aukko jää paikattavaksi myöhemmin.

Hollannin kytkentä

Belgia ja Alankomaat eivät vain harjoittele yhdessä. Admiraal Benelux -johtorakenteessa maiden merivoimat jakavat operatiivista suunnittelua ja henkilöstöä (Admiraal Benelux). Ne myös korvaavat vanhenevat fregattinsa yhteisellä Naval Groupin sopimuksella (Naval Group).

Tiivis integraatio maksaa, kun toinen kumppani ei saa aluksia merelle. Jos hollantilainen suunnittelu nojaa belgialaiseen fregattiin yhteisessä tehtävässä, Alankomaiden on katettava paikka itse tai hyväksyttävä pienempi läsnäolo. Belgian tilanne mainittiin Hollannin parlamenttiaineistossa, mikä osoittaa viranomaisten havainneen ongelman (1848.nl). Julkista näyttöä ei ole siitä, että Hollannin laivasto olisi virallisesti täyttänyt aukon. Yhteinen johtorakenne toimii silti vain, jos molemmat osapuolet saavat aluksia käyttöön.

Sama niukkuus, suurempi mittakaava

Saksa näyttää hankintajärjestelmän puolen ongelmasta. Berliini romutti vaikeuksiin ajautuneen F126-fregattiohjelmansa ja siirtyi TKMS:n malliin, kun alkuperäistä ohjelmaa ei saatu toimituskelpoiseksi (Quwa). Reutersin mukaan Nato haluaa Saksan pitävän neljä sukellusveneentorjuntaan erikoistunutta taistelualusta korkeimmassa valmiudessa (n-tv/Reuters). Ensimmäisiä toimituksia ei odoteta ennen vuotta 2029.

Tanskassa paine näkyy kysyntäpuolella. Aseistetut venäläisalukset kulkevat Tanskan salmien läpi niin usein, että niiden valvonnasta on tullut rutiinia (Tidende). Kööpenhamina on tilannut uusia valvonta- ja suoja-aluksia, mutta toimitukset ajoittuvat vuosille 2028–2030 (BT).

Kaava toistuu. Uhka on nykyhetkessä, alukset tulevaisuudessa.

Kenen pitää vastata

Mikään tästä ei todista, että Natolla olisi täyttämätön saattajatehtävä yhden belgialaisfregatin vian vuoksi. Liittokunnan järjestelmä perustuu kiertoon ja kestää aukkoja ajan yli. Operatiivinen tehtäväkirjanpito, joka vahvistaisi tai kumoaisi toteutumattoman sitoumuksen, ei ole julkinen. Marginaalit ovat kapeat, eivät vielä romahtaneet.

Euroopan merelliset sitoumukset kasvavat silti nopeammin kuin huoltokalenterit ja hankintajärjestelmät kykenevät tuottamaan. Belgia ei saa merelle yhtäkään fregattia. Saksan sukellusveneentorjunta-alukset ovat vuosien päässä. Tanska tilaa runkoja, jotka eivät ehdi paikalle ennen niihin kohdistuvaa tarvetta. Vastuu on kansallisilla puolustusministeriöillä: hallituksilla, jotka allekirjoittavat yhteiset sitoumukset ja sitten alimitoittavat, viivästyttävät tai jättävät ylläpitämättä alukset, joita sitoumukset edellyttävät.