TotalEnergies vaatii Berliiniltä 800 miljoonaa

Kolme vuotta sitten TotalEnergies ja BP tarjosivat Saksan Pohjanmeren ja Itämeren merituulialueista 12,6 mrd. euroa eivätkä pyytäneet senttiäkään tukea. Poliitikoille se oli todiste siitä, että uusiutuva energia pärjäisi jo omillaan. Toukokuussa 2026 molemmat yhtiöt haluavat rahansa takaisin. Tukivapaa malli on murtunut neljässä maassa.

TotalEnergies on maksanut talletuksia ja takauksia noin 800 milj. euroa ja haluaa palauttaa alueet Berliinille. BP hakee samaa yhteisyrityksensä Jera Nex BP:n kautta. Yhtiöiden mukaan hankkeista ei enää saa taloudellisesti kannattavia. Saksan hallitus on kieltäytynyt. Sen mukaan voimassa oleva laki ei salli jo myönnettyjen käyttöoikeuksien palauttamista, ja ensimmäinen sakkotakaraja tulee vastaan syksyllä 2027.

Miten laskelma petti

Vuosina 2019-2023 Pohjois-Euroopan hallitukset alkoivat uskoa, ettei merituulivoima enää tarvitse valtion tukea. Alankomaat myönsi Hollandse Kust Zuid -hankkeen ilman tukia. Saksa meni pidemmälle negatiivisella tarjouskilpailulla: yhtiöt maksoivat valtiolle oikeudesta rakentaa. Saksan 12,6 mrd. euron potti oli ajattelun huippukohta. Se kesti noin kolme vuotta.

EKP eli Euroopan keskuspankki nosti euroalueen ohjauskorkonsa nollasta neljään prosenttiin heinäkuun 2022 ja syyskuun 2023 välillä. Merituulivoima on energiantuotannon pääomavaltaisimpia muotoja. Suuret kustannukset tulevat heti alussa turbiineista, perustuksista ja merikaapeleista, mutta tulot kertyvät 25 vuoden aikana. Kun laina oli halpaa, hankkeista jäi niukka tuotto. Kun rahoituskustannukset nousevat useita prosenttiyksiköitä, moni hanke painuu tappiolle koko käyttöikänsä ajaksi.

Rakennus- ja komponenttikustannukset ovat nousseet 30-50 % vuoden 2021 tasosta, ja eurooppalaisten hankkeiden rahoituskustannukset ovat kallistuneet 3-4 prosenttiyksikköä (KPMG/OFATE). Vuoden 2021 oletuksilla suunnitellun hankkeen kate voi kadota kokonaan.

Myös sähköverkko jäi jälkeen. Saksassa merituulivoiman siirtokomponenttien toimitusajat venyvät jo kuuteen vuoteen. Alankomaissa 60 % TenneTin laajennushankkeista on keskimäärin 2,5 vuotta myöhässä. Ilman verkkoliitäntää merituulipuisto on jumissa oleva omaisuuserä: ylläpito maksaa, mutta myyntituloja ei synny. Suuret energiayhtiöt siirtävät samalla pääomaa öljyyn ja kaasuun, joissa tuotto tulee nopeammin. Tuulivoimasitoumukset näyttävät niiden taseissa entistä raskaammilta.

Kuka maksaa perääntymisen

Ensimmäinen häviäjä ovat Saksan sähkönkuluttajat. Hallitus oli varannut 90 % huutokauppatuloista verkkotariffien ja sähkön hinnan hillintään, jotta vuoden 2022 energiakriisin jäljet näkyisivät kotitalouksien laskuissa vähemmän. Jos TotalEnergiesin palautusvaatimus menee läpi, rahastosta katoaa yli 7 mrd. euroa.

Pidempi kustannus on viivästys. Yhtiöt vetoavat tilaamaansa Fraunhofer-tutkimukseen ja haluavat siirtää Saksan 70 gigawatin merituulitavoitetta 16 vuodella, vuodesta 2041 vuoteen 2057. Sama kuvio näkyy muualla. Alankomaat ei saavuta 21 gigawatin tavoitettaan vuodelle 2031. Tanskan joulukuun 2024 huutokauppa ei saanut yhtään hyväksyttävää tarjousta. Britannian vuoden 2023 Allocation Round 5 -kilpailuun ei tullut yhtään merituulitarjousta.

Hallitukset päätyvät nyt samaan korjaukseen: hinnanerosopimuksiin eli CfD-malliin. Siinä valtio takaa sähkölle vähimmäishinnan esimerkiksi 20 vuodeksi. Jos markkinahinta jää lattian alle, valtio maksaa erotuksen. Saksa muuttaa huutokauppansa CfD-pohjaisiksi vuonna 2027. Tanska sai EU:n hyväksynnän 5 mrd. euron valtiontukijärjestelmälle. Britannia nosti takuuhintaa vuoden 2023 epäonnistumisen jälkeen ja sai 8,4 gigawattia sopimuksia Allocation Round 7 -kilpailussa.

Alan oma lobbausjärjestö on jo julistanut negatiivisen tarjouskilpailun kuolleeksi. Valtion tuki palaa kolmen vuoden kokeilun jälkeen. Tukivapauden piti ratkaista kysymys, joka on yhä auki: kuinka paljon julkista rahaa yksityisille energiayhtiöille maksetaan, millä ehdoilla ja ehditäänkö halvemman vastauksen etsimiseen menetettyä vuosikymmentä kuroa enää kiinni.