Turkki käynnisti Famagustan merivalvonnan

Tutka seuraa kiistanalaisia Välimeren merialueita valvomosta miehitetyssä Famagustassa. Karpasin niemimaalle sijoitetut miehittämättömät asemat syöttävät järjestelmään havaintotietoa. AIS-vastaanottimet seuraavat aluksia. Kamerat valvovat satamien lähestymisväyliä.

Järjestelmällä ei ole tunnustettua oikeudellista toimivaltaa. Silti se voi vaikuttaa siihen, mitä alukset kuulevat ja miten ne käytännössä toimivat.

Turkin liikenneministeri Abdulkadir Uraloğlu vihki 20. heinäkuuta miehitettyyn Pohjois-Kyprokseen alusliikennepalvelun, VTS-järjestelmän. Päivä oli symbolinen: kyseessä oli Turkin vuoden 1974 Kyproksen-invaasion vuosipäivä (Euronews).

VTS eli Vessel Traffic Service on rannikkovaltion meriliikennejärjestelmä. Se käyttää tutkia, radioliikennettä ja antureita alusten liikkeiden seurantaan ja antaa aluksille navigointitietoa samaan tapaan kuin lennonjohto välittää liikennetietoa ilmassa. Famagustan järjestelmän rakensi Turkin merihallinnon kanssa Havelsan, turkkilainen puolustuselektroniikkayhtiö (SigmaLive, Politis).

Kyproslaisten medioiden mukaan miehittämättömiä valvonta-asemia on Rizokarpasossa, Agios Theodoros Karpasiasissa ja Liverassa. Järjestelmä voidaan liittää Turkin Mersinissä toimivaan VTS-verkkoon (Politis). Uraloğlu kuvasi hanketta Turkin etujen suojaamiseksi "Sinisen kotimaan" doktriinin puitteissa. Se on Ankaran oppi, jolla Turkki vaatii laajempaa merellistä toimivaltaa itäisellä Välimerellä. Pohjoisen julkisten töiden edustaja Erhan Arıklı sanoi järjestelmän olevan "vastaus" niille, jotka tavoittelevat itäistä Välimerta "ilman Turkkia" (SigmaLive, SLpress).

Kuka hallitsee Famagustan edustan merialuetta

Kansainvälisissä meriliikennesäännöissä VTS-järjestelmän toimivalta perustuu siihen, että sitä ylläpitää tunnustettu rannikkovaltio (IMO). Kyproksen tapauksessa tämä valtio on Kyproksen tasavalta, joka on myös EU:n jäsen.

Pohjois-Kyproksen hallinnon tunnustaa vain Turkki (Euronews). EU-oikeuden soveltaminen on keskeytetty miehitetyssä pohjoisosassa Kyproksen liittymissopimuksen pöytäkirjan 10 nojalla. Keskeytys ei kuitenkaan anna Turkin tukemalle hallinnolle merellistä toimivaltaa.

Meriliikenteen arki voi silti ohittaa oikeudelliset rakenteet hiljaisesti. Satamaa lähestyvä alus kuuntelee yleensä sitä asemaa, joka antaa hyödyllistä turvallisuustietoa, riippumatta aseman poliittisesta asemasta (IMO:n päätöslauselma A.1158(32)). Jos kauppa-alukset alkavat vastata Famagustan liikenneohjeisiin rutiininomaisesti ja varustamot ottavat aseman mukaan reittisuunnitteluun, Turkki saa käytännön roolin merellä ilman muodollista tunnustamista. Toistuva toimintatapa voi synnyttää tosiasioita, joita oikeudellinen tunnustamattomuus ei helposti pura.

EU:n hiljainen reaktio

Kreikkalainen ja kyproslainen lehdistö käsitteli vihkiäisiä fait accompli -asetelmana: τετελεσμένα, eli valmiiksi luotuina tosiasioina (Reporter). EU:n suuret jäsenmaat reagoivat pikemminkin vaikenemalla.

Ranskaa, Italiaa ja Saksaa koskevasta julkisesta aineistosta ei käy ilmi, että mikään pääkaupunki olisi käsitellyt VTS-järjestelmää meriturvallisuuden valvontakysymyksenä. Ranska tukee Kyproksen suvereniteettia ja on syventänyt kahdenvälistä puolustusyhteistyötä, mutta ei nimennyt tutkaa julkisesti (Ranskan Kyproksen-suurlähetystö). Italia piti Kyproksen osana laajempaa EU:n ja Turkin diplomaattista kokonaisuutta, vaikka ENI:llä on energiaintressejä Kyproksen vesillä (Formiche). Saksa käsitteli saaren jakoa tunnettuna ehtona EU:n ja Turkin lähentymiselle (Eurotopics).

EU todennäköisesti sijoittaa tutkan Kyproksen ratkaisuneuvottelujen yhteyteen sen sijaan, että se haastaisi järjestelmän toiminnan merellä. Väyliä operatiivisen kiistan nostamiseen olisi olemassa. Nikosia voisi viedä VTS:n IMO:on, eli YK:n alaiseen meriliikennestandardeja määrittävään järjestöön, nostaa asian EU:n neuvoston työryhmissä, ohjeistaa satamaviranomaisia tai liittää sen EU:n Turkki-ehtoihin. Näistä toimista ei ole näkyviä merkkejä.

Mitä tutka ei vielä osoita

Turkki on sijoittanut miehitetylle EU-alueelle toimivan merivalvontajärjestelmän, kytkenyt sen turkkilaisiin järjestelmiin ja kehystää sen suvereeniksi infrastruktuuriksi. Sininen kotimaa ei ole enää vain karttoihin liittyvä doktriini. Miehitettyyn Famagustaan se on rakennettu antureiksi, radioiksi ja valvomoksi, jonka tehtävänä on seurata merta.

Avoin kysymys on, onko järjestelmä saanut käytännön asemaa. Näkyykö se kansainvälisissä meriliikenneluetteloissa? Vastaavatko alukset sen lähetyksiin? Ottavatko vakuuttajat ja lippuvaltiot sen huomioon? Tämän todistaminen ratkaisee enemmän kuin uusi poliittinen lausunto sen, muuttuuko Famagustan tutka hiljaiseksi normalisoinnin välineeksi.

Niin kauan kuin Nikosia ei pakota operatiivista kysymystä EU:n asialistalle, aika toimii Turkin eduksi. Alukset voivat oppia uuden rutiinin ennen kuin hallitukset päättävät, millä nimellä sitä kutsutaan.