CETA etenee, Ranska jää jarruksi

Namurissa, Belgian ranskankielisen Vallonian pääkaupungissa, alueparlamentti hyväksyi 18. kesäkuuta CETA:n, EU:n ja Kanadan kauppasopimuksen. Parlamentti edustaa noin 3,6 miljoonaa ihmistä. Sama elin pysäytti sopimuksen vuonna 2016 ja teki hetkeksi paikallisesta äänestyksestä kansainvälisen esimerkin EU-päätöksenteon kitkasta. Perusongelma ei ole kadonnut: Bryssel voi neuvotella vuosia laajoja kauppasopimuksia, mutta yksi alueparlamentti voi pysäyttää koko prosessin.

Sopimus, joka on jo käytössä

Vallonian kyllä ei avaa Kanadan-kauppaa yhtäkkiä. Suurinta osaa CETA:sta on sovellettu väliaikaisesti syyskuusta 2017. Sopimus kattaa tavaratullit, julkiset hankinnat eli viranomaisten sopimukset, joihin ulkomaiset tarjoajat voivat osallistua, palvelut ja sääntely-yhteistyön (EUR-Lex). Yritykset ovat käyttäneet sääntöjä jo lähes yhdeksän vuotta. Euroopan komission mukaan sopimus on pitkälti toiminnassa.

Auki on yhä investointituomioistuinjärjestelmä, jossa ulkomaiset sijoittajat voisivat riitauttaa valtioiden päätöksiä sopimuksen perusteella. Nämä määräykset vaativat jokaisen jäsenmaan oman ratifioinnin, koska CETA on niin sanottu sekasopimus. Osa toimivallasta kuuluu EU:lle, esimerkiksi tullien asettaminen. Investointioikeus pysyy jäsenmailla. EU-tuomioistuin vahvisti tämän jaon ja katsoi erikseen, että tuomioistuinjärjestelmä sopii EU-oikeuteen. Juridinen hyväksyttävyys ei ratkaissut poliittista kiistaa.

Kaupallinen osa toimii. Sijoittajansuojan oikeudellinen rakenne odottaa edelleen.

Kuka hyötyy, kuka painaa jarrua

Vientivetoisille talouksille kauppasopimukset ovat työllisyyspolitiikkaa. Alankomaissa noin kolmannes työpaikoista riippuu viennistä, jonka arvo oli 375,9 miljardia euroa vuonna 2023, kertoo maan hallinnon tiedotuspalvelu Rijksoverheid. Alankomaille, Irlannille, Tanskalle ja Ruotsille CETA:n kaltaiset sopimukset eivät ole abstraktia diplomatiaa. Ne suojaavat työpaikkoja. Saksalainen ifo-instituutti arvioi, että CETA voisi kolminkertaistaa Saksan viennin Kanadaan ja kasvattaa reaalituloa henkeä kohden 0,19 % (consulting.de).

Varsovasta tai Wienistä sama sopimus näyttää toisenlaiselta. Puolassa keskustelu koskee sitä, painavatko halvemmat tuontituotteet kotimaisia viljelijöitä ja suojaavatko turvalausekkeet heitä käytännössä (Top Agrar Polska). Itävallassa ja Italiassa huomio on elintarvikestandardeissa ja muuntogeenisissä organismeissa (Attac Austria, Adnkronos). Kiista tiivistyy siihen, kenellä on oikeus vetää hätäjarrusta, jos paikallinen maatalous kärsii.

Ranska on nyt todellinen pullonkaula

Vallonian äänestys ei lopeta viivettä. Ranskan senaatti hylkäsi ratifioinnin maaliskuussa 2024, vaikka Ranskan perustuslakineuvosto oli katsonut sopimuksen hyväksyttäväksi jo vuonna 2017. Ranskan vastustus keskittyy maatalouteen, elintarviketurvallisuuteen ja suvereniteettiin. Hallinnon tietopalvelu Vie publique tiivistää tilanteen näin: suurinta osaa CETA:sta sovelletaan jo, mutta investointimääräykset tarvitsevat parlamentaarisen hyväksynnän, jota Pariisi ei ole antanut.

Saksa ratifioi sopimuksen vuonna 2022, mutta vasta sen jälkeen, kun liittovaltion perustuslakituomioistuin edellytti, että väliaikainen soveltaminen voidaan tarvittaessa perua. Myös kauppamyönteiset hallitukset halusivat poistumistien.

CETA:n pitkä käsittely jättää yhä auki peruskysymyksen: kuka oikeastaan hyötyi yhdeksän vuoden väliaikaisesta soveltamisesta? Kokonaiskauppa kasvoi. Sen sijaan on heikosti näyttöä siitä, hyödyttivätkö tullietuudet eniten suuria viejiä vai pieniä yrityksiä, teollisuusalueita vai syrjäisempiä alueita. Rakenteellinen jännite säilyy. EU tekee yhä kauppasopimuksia, jotka ulottuvat tullien ulkopuolelle investointisuojaan ja sääntelystandardeihin. Mitä pidemmälle sopimukset menevät, sitä tiukemmin kansalliset parlamentit haluavat äänestää niistä. Vallonian myöhäinen kyllä ei muuta tätä. Sama kysymys palaa jokaisen kunnianhimoisen kauppasopimuksen mukana.