Turkki vie meripuistot kiistavesille

Turkki on perustanut presidentin asetuksilla kaksi merikansallispuistoa alueille, jotka sivuavat Kreikan saaria ja maiden päällekkäisiä merialuevaatimuksia. Kansallispuisto ei kansainvälisen oikeuden mukaan luo suvereniteettia. Olennaista on, alkaako Ankara käyttää puistosääntöjä, lupia ja valvontaa käytännön hallinnan rakentamiseen ennen kuin merirajoista on sovittu.

Kaksi puistoa, kaksi painopistettä

Presidentti Recep Tayyip Erdoğan allekirjoitti asetukset kahdesta merikansallispuistosta. Ensimmäinen, Fethiye-Kaşin merikansallispuisto, sijoittuu Turkin lounaisrannikon sekä Kreikan Kastellórizon ja Rodoksen lähivesien väliin. Toinen, Pohjois-Egean merikansallispuisto, kattaa noin 1 742 km² Turkin rannikon edustalla Límnoksen ja Samothrákin lähellä (BloombergHT, Harita Haber).

Asetukset julkaistiin Turkin virallisessa lehdessä 16. elokuuta koordinaattiliitteineen ja rajakarttoineen (Hürriyet). Kyse ei ole tiedotteista vaan oikeudellisista päätöksistä. Ne antavat alueille Turkin kansallisen luonnonsuojelustatuksen, piirtävät rajat ja mahdollistavat lupamenettelyt, valvonnan ja rajoitukset. Se on tavanomaista siellä, missä valtiolla on toimivalta. Kiista koskee sitä, mihin Turkin toimivalta päättyy.

Kreikan mukaan puistot ulottuvat Turkin aluevesien ulkopuolelle. Aluevesillä tarkoitetaan rannikkovaltion täyden suvereniteetin piirissä olevaa merivyöhykettä, joka voi yleensä ulottua enintään 12 meripeninkulman päähän rannikosta. Ateena katsoo, että asetukset koskevat myös alueita, joilla Kreikalla on mannerjalustaoikeuksia merenpohjaan ja sen luonnonvaroihin. Kreikan ulkoministeriö kutsui asetuksia laittomiksi ja totesi, etteivät ne "luo tosiasiallista tilannetta" (Kathimerini, ProtoThema).

Turkin kanta on esitetty puolivirallisessa mediassa, ei varmennetussa ulkoministeriön lausunnossa. Sen mukaan puistoilla turvataan Turkin merellisiä oikeuksia (Daily Sabah).

Karttojen logiikka

Puistojen maantiede noudattaa Turkin tuttua väitettä: Turkin rannikon lähellä sijaitsevien Kreikan saarten ei pitäisi tuottaa merkittäviä omia merivyöhykkeitä, tai niiden vaikutuksen pitäisi olla hyvin rajattu. Etelässä Fethiye-Kaşin käytävä heijastaa samaa ajattelua kuin Turkin ja Libyan vuoden 2019 merialuesopimus. Siinä Turkki ja Libya piirsivät vaatimuksia vesille, joiden Kreikka katsoo määräytyvän myös sen saarten perusteella. Ateena on yrittänyt heikentää sopimuksen merkitystä kolmella Kreikan ja Libyan neuvottelukierroksella (To Brief). Pohjoisessa Turkin hallinnollisen vyöhykkeen sijoittaminen Límnoksen ja Samothrákin väliin tarkoittaa käytännössä vaatimusta hallinnoida vesiä, joita Kreikka pitää omana mannerjalustanaan tai avoimena merialueena (Kathimerini).

Asetusten tarkkoja koordinaatteja ei ole vielä piirretty riippumattomasti kartalle, joten täsmällistä päällekkäisyyttä ei voi vahvistaa. Laaja kuva riittää silti kertomaan ongelman: molemmat puistot sijaitsevat kohdissa, joissa Kreikan ja Turkin vaatimukset törmäävät.

Mannerjalustaoikeudet eivät synny siitä, kuka julkaisee tuoreimman kartan. Kansainvälinen tuomioistuin totesi Pohjanmeren mannerjalustaa koskevassa ratkaisussaan, että oikeudet ovat olemassa automaattisesti rannikon perusteella, eivät myöhempien hallinnollisten toimien vuoksi (ICJ). Turkki ei ole YK:n merioikeusyleissopimuksen eli UNCLOS:n osapuoli, mutta monia sopimuksen keskeisiä periaatteita pidetään sitovana kansainvälisenä tapaoikeutena (UNCLOS). Luonnonsuojelustatus ei syrjäytä tätä kehikkoa. Meripuistolla voidaan säännellä kalastusta ja edellyttää lupia siellä, missä valtiolla jo on toimivalta. Se ei luo toimivaltaa alueelle, jolla sitä ei ole.

Kreikka yksin, Eurooppa hiljaa

Julkaisuhetkeen mennessä muut EU-maat eivät ole julkisesti reagoineet asetuksiin. Lähin epäsuora signaali on tullut Ranskasta: Le Figaro ja Opex360 ovat raportoineet Turkin droonien ja lentokoneiden lisääntyneistä Kreikan ilmatilaloukkauksista tässä kuussa. Puistot asettuvat näin laajempaan Egeanmeren painostuskuvioon (Le Figaro, Opex360).

Hiljaisuudella on merkitystä. Puistot koskettavat EU-maan väittämää mannerjalustaa ja unionin ulkoista merirajaa. Ateena sanoo vievänsä asian EU:n ja Naton käsittelyyn. Kumpikaan ei kuitenkaan ratkaise merirajoja. EU voi antaa poliittisia lausuntoja ja käyttää diplomaattista painetta. Nato voi hillitä kahden liittolaisen välistä jännitettä. Rajaviivaa ne eivät piirrä.

Toimivallan testi tulee vasta, kun Turkki alkaa soveltaa asetuksia. Jos Ankara ryhtyy myöntämään lupia, partioimaan alueilla tai vaatimaan aluksilta hyväksyntää vesillä, jotka kansainvälisen oikeuden mukaan eivät kuulu Turkin määräysvaltaan, meripuisto lakkaa olemasta pelkkä suojelumerkintä. Siitä tulee käytännön sääntöjärjestelmä, jota alusten ja viranomaisten odotetaan noudattavan. Kreikka käsittelee asiaa nyt Euroopan rajakysymyksenä. Muu Eurooppa antaa sen toistaiseksi pysyä Kreikan ja Turkin välisenä kiistana.